Hevosen persoonallisuuden hyväksymisestä

Olen viime aikoina alkanut miettiä, olenko ns. hakannut päätäni seinään yrittäessäni muovata hevosestani jotain mikä ei ole sen luonteen mukaista. Olenko koulutusinnossani yrittänyt tehdä herkästä hevosesta tasaista - tasaisempaa mitä siitä ikinä voi tulla ainakaan ilman, että se menettää osan omasta, hienosta persoonallisuudestaan. Onko päässäni jyllännyt tietynlainen, yleisesti vallitsevien ihanteiden muovaava mallikuva, jossa hevonen on tietynlainen, liikkuu tietyllä tavalla ja reagoi tietynlaisesti eri tilanteisiin?

Olisi kieltämättä toisinaan hienoa ratsastella silmät ummessa maastossa ja nautiskella lintujen laulusta rennoin rantein ilman, että milloin tahansa saattaa eten tulla tilanne, jossa hevonen reagoi pienellä hypähdyksellä johonkin. Tai vähintäänkin energiatasoaan reilusti nostamalla.

Jatketaanpa haaveilua. Voisin mennä iltamyöhällä maastoratsastukselle, yövaellukselle, ravailla rauhallista kevyttä ravia pitkin maantietä.. HUPS! Ei taida onnistua! Tämä haaveeni tuntuu aika kaukaiselta, ainakin nyt. Muutamia vuosia sitten se tuntui täysin mahdottomalta ja kun Gamilla tuli minulle pari vuotiaana, ei päähäni pälkähtänyt edes miettiä moisia tätimaastoratsasteluita, kun talutin puhisevaa hevosta tallin pihamaalla.


Jotain muutosta on kuitenkin vuosien myötä tapahtunut, sillä nyt ajatus maastoilusta ei ole enää mahdoton. Olemme sitä jopa kohtuullisen rauhallisissa merkeissä tehneet, jonkin verran, mutta autoteiltä pois pysyen. Tosiasia on, että minulla on hevonen, jossa on yli 50% arabiverta ja tämä (tai jonkin muu?) näkyy siinä siten, että hevoseni kynnys reagoida ärsykkeisiin on melko matala. Lisäksi sen tapa reagoida on nopea. hyvin nopea. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ellei ratsastaja ole koko ajan hereillä, hän on auttamatta tilanteissa jäljessä kun jotain tapahtuu. En nyt tarkoita tapahtumisilla mitään valtaisia pystyynnousuja, pukituksia tai syöksyjä. Ei! Olen Pyrkinyt estämään tuollaiset kokonaan ja oppia löytämään hevoseni rajan. Meidän rajamme! Mitä kannattaa tehdä, miten pitkälle kannattaa mennä ilman, että tilanne nostaa hevosen kierroksia liian korkeiksi. En halua hillumista ja hyppelyitä. Vedän rajan tiettyyn energiatasoon enkä anna tilanteiden kehittyä siitä eteenpäin.

Yhteisen matkamme varrella on kuitenkin tapahtunut muutosta parempaa. Nopeasti nousevat kierrokset laskevat entistä nopeammin ilman, että ne jäisivät enää aina ns. päälle.  Pystyn saamaan hevoseeni paremmin kontaktin kyseisenlaisissa tilanteissa. Edelleen koen saavani tuon yhteyden paremmin maasta kuin selästä käsin, koska ole löytänyt maastakäsin yhteydensaavuttamiseen toimivammat työkalut. Miten löytää samanlaisia rauhoitus- ja kontaktinhakukeinoja myös selästä?

Löytyy meidänkin muistojen kirjasta rentoja hetkiä maastossa! Kuvassa Sanni ja Gamilla Hovin ratsutilan aikoihin metsälenkillä. Minä olin henkisenä tukena mukana. Hauskaa oli! Tällaisen herkän hevosen kanssa nousee arvoon arvaamattomaan ihmisten hyvä ja rento fiilis. Nauraminen ja rupattelu auttaa laukaisemaan jännitystä puolin ja toisin.

Hevosen oikeus tunteisiin

Olen tullut mietinnöissäni siihen tulokseen, että minun tulisi hyväksyä se,  ettei hevosestani ehkä koskaan tulee sellaista maastopollea, jonka selässä voi ottaa torkut linnunlaulua kuunnellen. Koulutinpa sitä miten tahansa ja miten paljon tahansa, en voi muuttaa sen luonnetta ja sille ominaista energiatasoa ja reagointiherkkyyttä, ainakaan loputtomasti. Voin opettaa sitä toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, tiettyyn pisteeseen asti. Mahdollisuuksia on, mutta ne eivät ole loputtomat. Siltä minusta ainakin nyt tuntuu. 

Jos rehellisiä ollaan, en minä hevostani ostaessani ensisijaisesti etsinytkään tasaisen rauhallsita maastohevosta! Koen tällaisen herkän ja energisen hevosen enemmän minun jutukseni, joten sikäli olen löytänyt juuri sitä mitä etsin. Koen myös, että pääsemme koko ajan ratsastuksessa eteenpäin - paremmin mitä pääsisimme, jos minulla olisi  vähemmän herkkä ja hitaammin reagoiva hevonen. En siis voi valittaa! Voin vain nauttia! Mitä minun tulee tehdä, on hyväksyä se miten hevoseni luontaisesti reagoi ja auttaa sitä selviämään sille haastavista tilanteista mahdollisimman pienellä ahdistuksella ja stressillä.

Hevosta ei voi pakottaa olemaan pelkäämättä. Hevosellakin tulee olla oikein tunteisiin, myös pelkoon. Pelko ei ole negatiivinen asia. (Tämä pätee myös meihin ihmisiin!) En voi ottaa pelkoa hevoselta pois. Voin auttaa sitä kohtaamaan pelkonsa, mutta se tulee tehdä siten, ettei hevosen ahdistustaso nouse liian korkealla.

Uskon, että hevosenkin on ihmisten tavoin mahdollista kohdata pelkonsa ja ylittää "kipurajansa", astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta sen tulee tapahtua hevosen ehdoilla, rauhallisesti ja kullekin hevoselle sopivissa annoksissa. En halua käyttää sellaista nk. säkitystapaa, jossa hevoselle pudotetaan pelottava asia kuin pommi niskaan, jolloin sillä on vaihtoehtoina joko "hillua" ja paeta tai jähmettyä pelosta, lamaantua. En halua lamauttaa herkkää hevostani, sillä herkkyys on hieno asia ja pelko on hevosen oma tunne, jota minulla ei ole oikeutta ottaa pois.  
 

Olennaista ei mielestäni ole se, että pystyisin loputtomasti muuttamaan hevostani vaan se, että tunnistan hevoseni tunteet ja osaan myös ennakoida miten se tulee milloinkin reagoimaan. Näin voin toimia kunkin hevosen kanssa turvallisesti ja mahdollisimman stressittömästi. Tässä 8-vuotias Kukka taluttaa Gamillaa. Tällä kertaa tiesin, että hevoseni on levollinen ja voin antaa sen lapsen talutettavaksi. Kyse on tilanteiden ja hevosen lukemisesta.

Vauhti ja energisyys vs. henkiset kierrokset

Olen päässyt näissä pohdinnoissani myös siihen eroon, joka vallitsee korkean energiatason ja ns. henkisten kierroksien eli stressin välillä. Nämä voivat helposti sekoittua, jos tilannetta ei lue riittävän herkillä tuntosarvilla. Vauhdikkuus on eri asia kuin stressi! Lujaakin paahtava hevonen voi olla henkisesti tasapainossa.

Uskon että kullakin yksilöllä - niin hevosella kuin ihmiselläkin - on oma, sille ominainen perusenergiatasonsa. Mikä toiselle on tavanomaista, rentoa menoa, voi toisella olla merkki kovasta stressistä. Oman hevoseni perusenergiataso on melko korkea. Se liikkuu yleensä melko nopeasti, ei kuitenkaan sinne tänne sinkoillen. 
 
On myös paljon hevosia, jotka ovat aina tai lähes aina todella rauhallisia. Ne liikkuvat hitaasti ja reagoivat ääniin ja muihin ärsykkeisiin hitaasti. Niillä on oikeus siihen! Jos tällaista hevosta jatkuvasti hopetetaan, tehdään varmasti hallaa, hevonen turtuu !

Vauhdikas ja energinen muttei ahdistunut

Hevosen vahvuuksia löytäminen

Kun hevosessa on "täyttä verta", sen energiataso on usein (ei aina!) keskimääräistä korkeampi ja hevonen on nopeammin reagoiva ja sen reagointikynnys on matalampi. Nimenomaan siksihän täysiverisiä arabialaisia ja englannin täysiverisiä  käytetään (puoliveri)jalostukseen, että halutaan noita ominaisuuksia (kilpa)hevosille. Miksi siis loputtomasti taistella näitä hienoja ominaisuuksia vastaan!

Kyse on laajemmin kunkin hevosen uniikin luonteen ja persoonallisuuden arvostamisesta. Hevosta pitää kunnioittaa kaikkine piirteineen. Siitä pitää ja kannattaa etsiä vahvuuksia. Vähän laiska hevonen, joka on hidas reagoimaan, on varmasti mainio maastoheppa, kun taas terävä ja säpäkkä voi olla loistava kisahevonen. Ei minustakaan tulisi kirjanpitäjää! En olisi ollenkaan olooni tyytyväinen saati onnellinen, jos joutuisin jatkuvasti toimimaan omien ominaisuuksieni ulkopuolella.

Summa summarum. En voi muuttaa hevosen luontaista persoonallisuutta. Voin vaikuttaa hevosen energiatasoon jollain hetkellä esimerkiksi omaa energiatasoani säätelemällä, tiettyyn pisteeseen asti. Kysymys kuuluu, missä menee raja. Miten paljon voin yrittää muovata hevostani? Jos hevoseni pelkää jotakin, miten isosti ja painokkaasti on hyvä yrittää saada sitä menemään pelon yli. Näitä asioita pitää pohtia - varmasti jokaisen hevosen kanssa.

Minun hevosestani tulee hieno koulukisahevonen! Maastoilemme sitten sen minkä maastoilemme - omalla tyylillämme!

Jos meille on rauhallinen sunnuntaimaastoratsastus melko haastavaa, on ponissa sitäkin enemmän kisahevosta, sillä se selvästi nauttii kisatilanteista ja omaa showluonnetta. Nautitaan siis me ponin ratsastajatkinkin samoista asioista! Kuvassa Gamilla ja Sanni Vermossa brittiläisen ratsastusluokan jälkeen. Gamilla täytti koko kisa-alueen. Näettekö te kaikki minut? ;)