Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. kesäkuuta 2013

Murheita ja iloa

Murheita..

No nyt tulee taas tekstiä, kuvaa ja vieläpä videotakin. En viitsi kirjoittaa tänne väenväkisin vaan odotan, että on jotain kirjoitettavaa ja mielellään myös uusia kuvia julkaistavaksi. No nyt on!

Juuri kun kaikki oli hyvin, olimme saaneet ponille vihdoinkin sopivan satulan ja yhteispeli tuntui toimivan ratsastuksessa, olin sopinut kursseja ja valmennuksia ja luvannut Gamin lainaan Suville CR-kurssille, putkahti elämäämme ongelma. Melko iso sellainen! Nimittäin pään heittely ratsastaessa. Tarkemmin asiaa tutkittuani tämä oireilu ilmeni myös juoksuttaessa. Oireet ovat pään ravistelu ja heittely sekä aivastelu. Toisin sanoen oireet muistuttivat paljon headshakingiä. Niinpä olinkin jo melko varma, että poni on saanut tuon viheliäisen sairauden,  jota on vaikea hoitaa niin että oireet pysyisivät kokonaan poissa.

Poni oli juuri alkanut olla tosi kiva ratsastaa, olimme saaneet sopivan satulan ja muutenkin yhteiselämä näytti hymyilevän.


Oireilu alkoi suurinpiirtein samoihin aikoihin lämpimien kelien kanssa, toukokuun loppupuolella. Olin tietenkin maani myynyt ja ajattelin, että tässä se nyt sitten oli. Monen vuoden työ, varsasta asti aloitettu yhdessä tekeminen, yhtäkkiä kaikki tuo katkolla. Oliko se nyt sitten tässä? Asiaa ei yhtään auttanut se, että luin headshakingistä Internetistä eri lähteistä melko lohduttomia tarinoita puhumattakaan niistä Youtube-videoista, joita aiheeseen liittyen katsoin. Monet niistä olivat todella kauheita!
Miksi kaiken täytyy mennä pieleen juuri silloin, kun on tuntunut hyvältä ja on tehnyt suunnitelmia, merkinnyt kalenteriin kursseja ja kisoja?


Pahimmillaanhan headshaking-hevosen elämä on niin tuskallista, että hevonen pitää lopettaa. Lievemmillään toki oireet ovat niin vähäisiä, että hevosella voi ratsastaa ainakin osan vuotta. Ihminen vaan on näissä tilanteissa helposti sellainen, että maalaa piruja seinälle ja ajattelee päässään heti pahinta. Ja minä tietenkin ajattelin nimenomaan sitä pahinta. Muutama uneton yökin tuli vietettyä murehtien ja headshakingistä lukien.

Yrityksiä päästä vaivasta eroon


Mitä sitten yritin päästäksemme eroon päänravistelusta ja tutkiakseni mistä tämä johtui? Aika monenlaista kieltämättä kokeilin selvittääkseni johtuuko vaiva esimerkiksi ötököistä, suitsista, kuolaimista tms. 

Päähuppu, jossa turpaläppä. Ostin tämän Hööksistä. Tätä kokeilin siltä varalta, että ötökät häiritsevät ponia. Tämä malli estää ötököitä pääsemästä korviin, silmiin ja turvalle.


- korvahuppu (normaali ratsastuksessa käytettävä korvahuppu)
- päähuppu (ks. kuva yllä, Hööksistä)
- ötökkämyrkky (Renons, Hööksistä, voimakkaampi versio, jossa 20 % icaridiinia)
- eri kuolaimet (2 erilaista suoraa kuolainta sekä kolmipala)
- ilman satulaa
- suitset ilman turpahihnaa
- ilman suitsia
- sukkahousuista tehty turpasuoja (ks. kuva alla). Tähän löysin vinkin Youtubesta. 

Suitset ilman turparemmiä: kokeiltu, päähuppu: kokeiltu. kumpikaan ei näyttäisi vaikuttavan oireisiin.
 

Sukkuhousuista tehty turpasuoja. Osalla headshaking-hevosista nimenomaan turpa on herkkä alue.

Mikään näistä ei tuntunut merkittävästi auttavan oireisiin. Alkoi kieltämättä tulla jo epätoivo.

Mietin voisiko oireilu johtua pöllyävästä kentästä. Oireiluhan alkoi nimenomaan lämpimien kelien alkaessa. Valitettavasti näin kuivalla säällä vähän kaikki paikat pöllyävät enemmän tai vähemmän. Tässä testaan heitteleekö poni päätään maastossa, hiekkatiellä. Tulos: jonkin verran oireilua, tosin syy saattoi olla lukuisissa ötököissä..Ota tästä nyt sitten selvää.

Eläinlääkärin käynti

Eläinlääkäri oli tulossa tallillemme ultraamaan siitostamman, joten ajattelin samalla pyytää häntä katsomaan ponia ja antamaan mielipiteensä oireista. Kerroin hänelle oireet ja mainitsin, että ne muistuttavat mielestäni headshakingiä. Hän totesi, että headshaking on hankala juttu, muttei kuitenkaan tarttunut erityisesti siihen vaan kuunteli ponin keuhkot. Sieltä ei kuulunut mitään epäilyttävää. Hän oli sitä mieltä, että ponilla on ylemmissä hengitysteissä jokin ärsytys. Tarkempi paikka saattaa kuulemma olla poskionteloissa tai muissa hevosen pään lukuisista onteloista. Kuvaamatta tarkempaa paikkaa on tietenkin vaikea tietää. Saimme lääkekuurin. Kaksi kertaa päivässä lääkettä, jonka pitäisi kuulemma olla todella hyvää. Olin aika helpottunut. Voisiko oireilu todella johtua jostain muusta kuin headshakingistä?



Nyt jäämme odottamaan miten lääke vaikuttaa ja katoavatko oireet. Lääkityksen lisäksi saimme ohjeen liikuttaa ponin paljon pölyämättömillä alustoilla.Uinti olisi kuulemma erityisen hyvää liikuntaa tässä tilanteessa.

Eläinlääkäri määräsi paljon liikuntaa. Kyllä se ponille sopii!

.. mutta myös iloa

Moneen kertaan olen ponin kanssa huomannut, että murheet tuovat tullessaan myös jotain hyvää vaikkei se ehkä aina siltä tunnu. Tälläkin kertaa kun jouduin laittamaan ratsastamisen katkolle määrittelemättömäksi ajaksi, tulin samalla palanneeksi pitkästä aikaa ponin kanssa maastakäsintekemiseen. Meillä ei ole enää käytössä pyöröaitausta kuten entisellä kotitallillamme Hovin ratsutilalla eikä picaderonkaan rakentaminen ole kovin vaivatonta. Tosin nyt kun saimme kentälle aidat, picaderon pystyisi periaatteessa rakentamaan niin, että katkaisee kentän puoliksi nauhalla. Kenttä on niin pieni, että näin saisi ihan sopivan kokoisen picaderon.


Oireilusta huolimatta poni on oma ylhäinen itsensä, terveen oloinen. Tässä Gamillan tyypillinen ilme: Katsokaa ja ihailkaa minua :D

 
Kun eläinlääkäri määräsi ponille paljon liikutusta ei-pöllyävillä alustoilla ja kun tallille mennessäni oli kenttä sopivasti sateen jäljiltä pöllyämätön, menin ponin kanssa sen kummempia suunnittelematta fiilistelemään kentälle. En siis rakentanut picaderoa. Olin ponin kanssa kentällä niin, että se olisi halutessaan päässyt kentän toiselle puoliskolle tai vaikka kentän laidalle syömään ruohoa, mutta sepä ei mennyt! Se pysyi luonani, leikki ja liikkui kanssani eikä kertaakaan yrittänytkään lähteä luotani pois. Se oli koko ajan kuulolla ja odotti mitä sille seuraavaksi sanon. Oli aivan mahtavaa! Parasta oli huomata, että poni todella halusi olla minun kanssani. Niin ahne kuin se ruoalle onkin, se ei halunnut mennä syömään vaan keskustella kanssani. Meillä oli tosi kivaa. Poni oli leikkisä ja iloinen. Jätin jopa köyden pois ja homma toimi hyvin ilman sitäkin. Toisin sanoen kommunikoimme ikäänkuin picadeossa (tai pyöröaitauksessa) ilman picaderoa ja jopa ilman köyttä, vain kehon kieltä käyttäen.

Tässä on video tuosta kerrasta. Pahoittelen että se on laadultaan ja rajaukseltaan mitä on. Otin sen extempore iPhonellani ja jouduin leikkaamaan videota reilusti, kun videoon tuli vain osa käyttämästämme tilasta. Ehkä siitä kuitenkin vähän selviää miten kivaa meillä oli:)



On vaikea löytää sanoja kertomaan, miten mahtavaa on kun hevonen on täysin kuulolla ja tekee asioita ilolla kanssani. Se on ihan parasta! Mahtavaa on myös se, että taas on kesä, ihana lämmin kesä. Yritämme Gamillan kanssa nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Kisat siirretään ajankohtaan x, mutta iloitaan sitten siitä muusta jäljelle jäävästä. Ihanaa kesää teille kaikille!


Gamillan kanssa järvenrannalla Laukossa.

Laukon mahtavia laidunmaisemia.
 
Ihana kesä <3 

Sanni ja Gamilla nauttimassa kesästä letkeän ylämäkilaukan merkeissä

torstai 4. huhtikuuta 2013

Videopostaus

Tässä kaksi maaliskuussa kuvattua videota. Toinen on enemmänkin tunnelmavideo Laukon talliltamme, toisessa on ratsastustani Gamillalla, uudella koulusatulalla.


 



lauantai 30. maaliskuuta 2013

Saanko esitellä uuden valmentajani..

.. SONY HANDYCAM, tuo armoton ja kaiken paljastava opettajani, joka jaksaa seistä ratsastusteni ajan kentän reunalla satoi tai paistoi. Ostin hänelle uudet kevytjalatkin Lidlistä, niin häntä on kevyempi kanniskella työpaikalleen. Hän on jo niin iäkäs, että uskallan hänet laittaa kentälle "hevosten kavioiden" armoille seisoskelemaan.

Armoton Sony Handycam!



Tällä hetkellä mennään tällä systeemillä. Eli videoin periaatteessa jokaisen ratsastukseni Gamillan kanssa aina kun se vaan on mahdollista (kentällä ei muita, ei sada kaatamalla jne) ja katson ja analysoin videon jälkikäteen ja teen seuraavalla kerralla tarvittavia korjauksia. Tämä tuntuu nyt parhaalta mahdolliselta tavalta meille. Olen muutenkin luonteeltani itseopiskelija. Tarvitsen omaa aikaa ja tilaa, oman tahtini oppia. Tämä ei tarkoita sitä ettenkö tarvitsisi tai aikoisi käyttää eläviä opettajia! Mutta koska tallillamme ei ole montaa tavoitteellisesti kouluratsastusta treenaavaa ratsukkoa, valmentajien hankkiminen paikalle on haasteellista.

Kesäkuussa pääsen taas Judy Cross Strehlken oppiin. Menen Gamillan kanssa taas Eräjärvelle hänen kurssilleen. Yritän myös selvittää voisinko sen lisäksi ottaa Judylta yksityistunnin jossain. Pidin hänestä, hänen tyylistään ja persoonastaan. Erityisesti pidän siitä, että hänen kanssaan voi kommunokoida ja hänelle voi sanoa mielipiteitään. Minä kun en ole ns. gurujen sokea seuraaja niin pidän mahdollisuudesta molemminsuuntaiseen keskusteluun ja ajatusten vaihtoon.


Tämä videointisysteemi on ollut jo nyt todella hyödyllinen. Tämä yhdistettynä lukemiini kirjoihin tuntuu toimivan, ainakin nyt. Olen löytänyt videolta mm. seuraavia korjattavia asioita:


  • Lopeta jalalla "jankuttaminen", rauhoita jalka ja käytä vain tarvittaessa. Korjasin tätä seuraavalla ratsastuskerralla ja heti huomasi eron! Huomaan tekeväni tuota "jankutusta" etenkin ns. hankalissa tilanteissa. Osaksi se voi olla jäänne lännenratsastuksesta, jossa opin rennolla jalalla rentouttamaan hevosta tuolla tavalla. 
  • Anna hevosen laukata enemmän ja isommin eteenpäin, älä jarruttele istunnalla. Rauhoita ylävartalo laukassa. Gamillan laukka tarvitsee lisää voimaa ja nyt minulla on paha tapa yrittää ylävartaloa heiluttamalla saada se etenemään. Ei toimi! Jarruttelen lisäksi istunnalla ja kädellä hevosta turhaan. Eli: käsijarru pois päältä! 
  • Älä kaadu laukassa sisälle! Ihmekös tuo jos hevonen pienentää laukkaympyrää ja laukka rullaa huonosti eteen, jos minä nojaan keskelle.
  • Jos hevonen uhkaa juosta alata pois, älä nojaa taakse jarruttaaksesi, koska silloin istunta katoaa ja hevonen on vielä vähemmän kuulolla. Säilytä näissäkin tilanteissa ylävartalon ja istuinluiden asento.


Kaikki nämä huomiot ja paljon muitakin olen tehnyt nyt videoinnin ja tällä hetkellä lukemani Mary Wanlessin kirjan For the Good of the Rider avulla. Kirja on ihan huippuhyvä! Olen saanut siitä todella paljon oivalluksia, vaikken ole vielä puolivälissäkään.


Tällä hetkellä lukemani suurten oivallusten kirja. Ihan SUPER!


Analysoituani videoitani olen löytänyt seuraavia plussia ja kehityskohteita:


Näissä ollaan kehitytty

+ Tasaisuus, kuolaintuntuman hyväksyminen
+ vasemman ja oikean puolierot tasoittuneet selvästi
+ laukannostot oikeaan käynnistä onnistuvat
+ vasen laukka hyvä, oikean nosto paranee koko ajan



Näitä treenataan nyt

* laukkaan lisää voimaa ja kestävyyttä
* oikea laukannosto käynnistä
* oikean laukan suoruus, ettei se kaadu sisälle
* hätäisyys pois
* lisäykset

 Treenissä nyt erityisesti:
- Paljon laukannostoja ja laukkaa, pikku hiljaa pidempiä matkoja


Näillä mennään, iloisin mielin eteenpäin!  Toukokuussa voisi olla kisat. Aloitetaan tauon jälkeen varmaan helppo-C:llä. Kesän-syksyn aikana B ja ehkä A, ehkä. Aika näyttää. Joka tapauksessa ratsastan nyt aktiivisesti ja tavoitteellisesti, kun saimme sopivan satulan.

Tässä vielä muutamat kännykällä otetut kuvat meiltä Laukosta.





keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Talvinen video - kevyttä ratsastelua ilman satulaa ja muuta kivaa


Ollaanpa nyt niin superaktiivisia, että laitetaan jo toinenkin postaus tällä viikolla. Jätän kuitenkin tässä puheet vähemmälle ja annan elävän kuvan kertoa tarinaa. Videon nimi on Winter feelings II. Tein jo aiemmin toisen talvisen videopätkän.



Olen tehnyt videot Adoben Premiere Pro CS6:lla. Yritän näitä tehdessä samalla perehtyä paremmin ohjelman saloihin. Adoben After Effects'iäkin pitää alkaa opetella. Eli videoita on luvassa jatkossakin. Ostin tänään heräteostoksena Lidlistä kevyen kokoontaitettavan jalustan videokameralle, kun nykyinen jalusta on vähän turhan raskas tallilla raahattavaksi.


Esittäkää ihmeessä toiveita videoiden aiheiksi!









keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ohjasajovideointi ja Sannin pikku tapaturma..

Laitetaanpas tännekin vihdoin video, jossa minä olen Gamillan kanssa. Treenasimme elokuisten Vermon kansallisten poninäyttelyiden ohjasajoluokkaa silmälläpitäen. Tämä on huisin kivaa!

Vermon varten meidän pitäisi saada uusi, kunnollinen ajovyö tämän onnettoman ja huonosti topatun juoksutusvyön tilalle. Nahkainen olisi kiva! Ja jos vyö on musta niin sitten tarvitsemme myös uudet mustat suitset.




Sanni putosi ilman satulaa pellolla laukatessaan Gamillan selästä ja on nyt saikulla ratsastushommista. Olen kuitenkin hakenut Sannin pari kertaa tallille fiilistelemään kuten kuvasta näkyy.

Tiimi! Sanni, Gamilla ja kepit!
 

ps. Kahden viikon päästä CR-kurssille ja sieltä suoraan muutto uudelle tallille! 

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Talven muistelua ja kesäsuunnitelmia!

Tällä kertaa minulla on vain kännykkäkamerakuvia blogiin laitettavaksi. Kevään ja kesän mittaan otan kyllä taas oikean kamerani mukaan tallille, jotta saan kunnon kuvia! Nyt mennään näillä.

Kevät alkaa olla siinä vaiheessa, että on aika tosissaan suunnitella kesää - hevoskesää! Ihana kun on kuiva kenttä ja hepalla kesäpopot jalassa! Olin jo kauan odottanut, että päästään jäästä ja lätäköistä eroon ja nyt se on totisinta totta.

Gamilla toukokuussa 2012 koulutreenailun jälkeen


Ihanaa, kenttä on kuiva! (Piti tämä ihanuus ikuistaa oikein satulasta käsin, hih) 
Sanni ratsastaa ilman satulaa Gamillalla toukokuussa 2012. Hienot <3


Edessä pesu..



Ihan ensimmäiseksi pitäisi pestä poni. Siihen ei taida yksi pesukerta riittää. Luulen, että ainakin pari pesua tarvitaan, jotta päästään edes suurimmista talven pölyistä ja kurasta eroon. Jos ensi viikolla on kohtuu hyvät kelit, laitan kumisaappaat jalkaan ja ryhdyn tuumasta toimeen. Gamillan kaappi ja varusteet täytyy myös puunata viimeisen päälle kuntoon, mutta sehän on ikuisesta ponitytöstä vaan mukavaa hommaa! Traileriin on jo vaihdettu kesärenkaat ja se on pesty niin ulkoa kuin sisältäkin.




.. ja laihdutus


Pesun lisäksi toinen, vähän laajempi operaatio, olisi ponin painon pudottaminen. Jonkun verran Gamilla onkin jo hoikistunut, mutta vielä on matkaa näyttelykuntoon. Tietysti - ja ennen kaikkea - tässä painavat myös terveyskysymykset. Vaan minkäs teet, kun on kyseessä arabin ja ponin yhdistelmä - molemmat kun ovat tunnetusti hyviä rehunkäyttäjiä! Heinämäärän olen nyt hilannut niin alas kuin suinkin. Tästä en oikein enää uskaltaisi laskea.

Gamilla on kyllä saanut liikuntaa koko talven ajan mielestäni kohtuullisen paljonkin, vaikka aina en ole kovin aktiivisesti ratsastanut. Olemme tehneet paljon muutakin kuten pitkiä kävelyretkiä lumessa kahlaten, lumihankijuoksutusta ja ohjasajoa. Nyt vaan jatketaan tällä heinämäärällä ja lisätyllä liikunnalla mukaanlukien runsaampi ratsastus ja toivotaan, että poni saavuttaa solakammat mitat. Mitään silakkaa siitä ei saa eikä pidäkään saada, sillä se on rungoltaan leveä.

Sannin pikkusisko Susanna kävi ratsastamassa Gamillaa. Katsokaa miten tyytyväisen näköinen poni on!
Susanna ja Gamilla




Centered riding -kurssi, näyttelyitä, ratsastuskisoja, oma kurssi..

Kesäkausi alkaakin sitten todella mielenkiintoisella tavalla. Nyt kun Piet Nibbelinkin Deepening-koulutus on osaltani suoritettu, ajattelin ilmoittautui Judy Cross-Strehlken CR-kurssille Parvelan hevostilalle Orivedelle. Judy on yhdysvaltalainen tason 4 CR-valmentaja ja ratsastanut USA:n olympiajoukkueessa. Hävettäää jo valmiiksi.. Kurssi pidetään heti kesäkuun alussa ja osallistun sinne Gamillan kanssa. Eli pitkästä aikaa lähdemme Gamillan kanssa reissuun, jännää! Odotan kovasti tuota kurssia ja toivon samalla, että Gamilla jaksaa olla siellä rento ja rauhallinen - ja minä myös..


Seuraava varma kalenterimerkintä onkin sitten heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina tallillamme Hovin ratsutilalla pidettävä Show-ja myyntinäyttely, jota järjestämme tallin ja talliporukan kanssa yhteistuumin. Tervetuloa vaan kaikki rotuun tai rodottomuuteen katsomatta mukaan! Olemme saaneet hienot tuomarit arvostelemaan hevosia. Håkan Wahlman on Ratsujalostusliiton puheenjohtaja ja Erik Björksten puolestaan Suomen arabihevosyhdistyksen kunniajäsen. Itse esitän Gamillan näyttelyssä luultavasti sekä arabiristeytys- että poniluokissa. Lisäksi minulla on näyttelyssä kuvauspiste, jossa näyttelyssä olevat hevoset voi kuvauttaa. Tervetuloa!

Elokuussa vien Gamillan taas vuoden tauon jälkeen Vermon kansalliseen poninäyttelyyn. Gamilla osallistuu tietysti itse näyttelykehään, mutta sen lisäksi aion ensi kertaa ilmoittaa sen myös ohjasajo- ja riding class- luokkiin. Luottoratsastajamme Sanni on luvannut ratsastaa Gamillan tuossa ratsastusluokassa.  Kyseessä on englantilainen ratsastusluokka. Pienille ja isoille poneille on omat luokat. Suoritus koostuu ryhmä- ja yhteisosuudesta. Odotan tätäkin kovasti! Tuota ennen voisi olla hyvä käydä parit pikku koulukisat.

Kevätkampaus :)


Omista kuulumisistani sen verran, että alan toimia Hippoksen tuomariaspiranttina tästä kesästä alkaen. Tarkoituksenani on, kuinkas muuten, erikoistua isoihin ponirotuihin. Homma alkaa 27.5 luentopäivällä Ypäjän Hevosopiston Kasvattajapäivillä. Yritän muistaa kirjoitella tästä lisää blogissani jahka homma lähtee käyntiin. Toukokuussa pidän myös yhden oman, päivän mittaisen hevostaitokurssin Tampereella.






ps. Päivitin lastausharjoittelua - postauksen iloisella uutisella! 


Lopuksi muutama kuvamuisto talvelta!

Jonoon järjesty! Kukka-Maaria 7 vuotta keppareineen kanssamme kävelyllä.

Oli minkälainen keli tahansa niin tallille on päästävä!

Sanni ja Gamilla satulatta ratsastuksen jälkeen

Hauskaakin hauskempi maastoilureissu lumisessa(!) metsässä. Minä olin kävellen henkisenä tukeva vasta vähän maastoilleelle Gamillalle. Sanni sai jokaisesta puusta lumet niskaansa ja oli läpimärkä kotiin päästyään. Mutta todella hauskaa oli!

Ohjasajoharjoittelua hangessa auringonlaskun aikaan. Elämän tähtihetkiä! 

Kaunis kauniina talvipäivänä




perjantai 16. maaliskuuta 2012

Videopostaus maastakäsintyöskentelystä

Tässä ystäväni Raisan tekemä video minusta työskentelemässä maastakäsin Gamillan kanssa. Video kuvattiin alkutalvesta 2011.