Näytetään tekstit, joissa on tunniste lännenratsastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lännenratsastus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Gamillan kehittymisestä ratsuna, OSA II (4-5v) Lännenratsusta kouluhevoseksi

 

 4-5 -vuotias Gamilla - lännenratsusta kouluhevoseksi

Tässä Gamillan kehittymisestä ratsuna kertovan postaussarjan toisessa osassa kerron vähän ponin ikävuosista 4 ja 5 jolloin Gee siirtyi kouluratsastuksen pariin ja tutustui myös esteisiin - sekä Sanniin! Seuraavassa osassa kerronkin sitten jo nykyisestä ajasta ja mm. kankiin tutustumisesta.

Kuten postaussarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin, aloitin Gamillan ratsutuksen lännenratsastuksella. Sisäänratsastuksen perusidea on kuitenkin lajista riippumatta sama: opettaa hevoselle ratsastuksen avut ja totuttaa se kantamaan ihmistä selässään mahdollisimman rauhallisesti ja rentona. Ostin Gamillan ajatuksena tehdä siitä itselleni lännenratsu. Osallistuin noihin aikoihin intensiivisesti Hovin ratsutilalla lännenratsastustunneille, valmennuksiin, kursseille ja leireille. Ponin ollessa noin 4-vuotias aloin kuitenkin muuttaa mieltäni. Ensinnäkin ponin upeat liikkeet ja ryhdikkyys viittasivat siihen, että nyt on käsissä potentiaalinen kouluhevonen. Toisekseen oma pitkä kouluratsastustaustanikin veti taas vähän lajin pariin. Aloitin ratsastuksen vuonna -88 kouluratsastuspainotteisella tallilla ja lännenratsastus astui kuvaan mukaan vasta aikuisiällä. Länkkäritaustani olikin vain muutaman vuoden mittainen.

Itse näen nämä lajiasiat niin, että yksi laji ei sulje toista pois vaan ne tukevat toinen toistaan. Haluan tehdä ponin kanssa asioita mahdollisimman monipuolisesti. Vaikka siirryimmekin enemmän kouluratsastukseen, teen edelleen - ja tulen tekemään jatkossakin - lännenratsastuksesta oppimiani harjoituksiani esimerkiksi jumpatessani ponia. Samoin tietyt länkkärihommista omaksumani ideat kuten hevosen rentous kulkevat aina mukanani, teinpä hevosen kanssa mitä tahansa. En näe mitään lajia automaattisesti toista parempana, koska olen omin silmin nähnyt, että niin lännenratsastus kuin kouluratsastuskin voi olla hevosystävällistä ja pehmeää - tai todellakin kaikkea muuta kuin sitä. Laji ei ratkaise vaan se, millä ajatuksella asioita tehdään ja onko tekemisessä sydän mukana. 


Nuoren hevosen elämä on maailmaan tutustumista. Hevonen on hevonen lajista riippumatta.

Kouluratsastus ja lännenratsastus ovat (parhaimmillaan!) loppujen lopuksi hyvin lähellä toisiaan. Tavoitteena on tasapainoinen, hyvin liikkuva ja rento hevonen, joka vastaa herkästi ja viiveettä ratsastajan apuihin. Kilpailuissa suoritettavat liikesarjat ovat hieman erilaiset samoin kuin hevoselta toivottava muoto, mutta yhtäläisyyksiä on silti paljon.

Inhoan lajirasismia. Minusta eri ratsastuslajien välillä pitäisi olla enemmän yhteistyötä. Näin voitaisiin hyödyntää eri lajien tietämystä ja auttaa rakentamaan kestäviä ja terveitä hevosia, jotka pystyvät suoriutumaan oman lajinsa tehtävistä mahdollisimman hyvin.  On silkkaa tyhmyyttä sulkea silmänsä muulta maailmalta ja pysyä tiukasti omassa pikku kuplassa. 

Tässä ikää muistaakseni noin 4vuotta. Poni alkaa näyttää jo aikuiselta ratsulta! Kyllähän tuolla ryhdillä kouluhevonen pitäisi tulla.


Lännenratsastuksesta saadut hyödyt meillä:

+ Gamilla tottui alusta lähtien kuuntelemaan painoapuja
+ Gamilla oppi herkäksi, pehmeäksi ja myötäämään kehollaan
+ Molemminpuolisuus: hevosen selkään noustaan molemmilta puolin ja asioita tehdään muutenkin molemmilta puolilta -> toispuoleisuuden vähentäminen
+ Gamilla ei kulkenut nuorena liian korkeassa muodossa, pää pystyssä, jännittyneenä, vaan aloitin matalalla hevosella, mistä olen saanut paljon positiivista palautetta hevoshierojilta. 
+ Gamillan notkeus! Poni on lännenratsastustaustan ja siihen liittyvien harjoitusten ansiosta pehmeä ja taipuisa!

Lännenratsastusaloituksesta johtuvat haasteet meillä:


Lännenratsastusaloituksesta on ollut paljon hyötyä meille. Jotain haasteitakin on kuitenkin ilmaantunut siirtyessämme kouluratsastukseen. Nämä ovat

- etupainoisuus 
- ohjastuntumaan totuttaminen (hevonen on ns. edestä tyhjä)

Etupainoisuuden olisin voinut fiksumpana estääkin. Käytyäni nyt toukokuussa Klaus Schöneichin 
Crookedness Therapy and Correction -kurssin, tajusin miten tärkeää on ratsastaa ENSIN hevonen takaosalle ja vasta sitten lännenratsastuksen kyseessä ollessa pyytää sen pää alas. Ei siis niin, että pää vain pyydetään alas jolloin hevonen kulkee etupainoisena (ja rasittaa etujalkojaan, yleinen ongelma lännenhevosilla). Voisin tehdä oman postauksen tuosta Klausin kurssista, koska oivalsin siellä paljon. Klausin kurssilta saamieni oppien myötä olen nyt kesän aikana työstänyt Gamillaa entistä enemmän pois etupainoisesta liikkumistavasta - ja onnistunutkin siinä. 

Ohjastuntumaan totuttaminen siirryttäessä lännenratsastuksesta kouluratsastukseen on tietysti myös haaste, koska lännenratsastuksessa ratsastetaan paljolti löysällä ohjalla. Vaikka länkkärissäkin käytetään ohjasapuja, siinä ei ole kouluratsastuksesta tuttua ohjastuntumaa. Näin ollen Gamillan kanssa iso haaste on ollut se, että se oli pitkään edestä tyhjä. Vasta aivan viimeisen vuoden aikana (8v) se on oppinut liikkumaan hyvin ja rentona tasaisella ohjastuntumalla. 

Otteita päiväkirjastamme vuodelta 2009  (4-vuotias)


24.1. 2009 Kävelylenkkejä lumihangessa. Talviset kelit jatkuvat. Liukkaan kentän ja kavioihin jäätyvän lumen takia en ole nyt päässyt ratsastamaan Gamillalla. Eikä kentällä ole kyllä voinut juuri mitään muutakaan tehdä. Niinpä olemme kohottaneet kuntoa talvisilla talutuskävelylenkeillä. Ollaan menty n. 50 min. lenkkejä, osin pellolla rämpien - joka todella käy kuntoilusta! Tämä tekee sikälikin Gamillalle hyvää, että se tottuu siihen, että jalat vähän upottavat. Gamillasta kun on kamalan pelottavaa, jos jalat upottavat. Tänään rohkaisin mieleni ja juoksutettuani Gamillaa ensin pellolla kuten olen viime aikoina tehnyt, menin selkään ja ratsastin pellolla hetken käyntiä. En ole vielä montaa kertaa ratsastanut Gamillalla kentän ulkopuolella. Kaikki meni hyvin, ei mitään temppuiluita mihinkään suuntaan - ei edes vaikka lähistöltä kuului pauketta ja pienlentokone lensi matalalla pellon yli. Kyllä me vielä jonain päivänä laukataan pellolla!

huhtikuu 2009 Huhtikuu toi mukanaan kevään ja sulan kentä. On ollut mahtavaa talvitauon jälkeen päästä taas ratsastamaan kunnolla, muutakin kuin köpöttelykäyntiä. Nyt aloitetaan todenteolla työnteko. Talvi on kohotettu kuntoa hankikävelyillä. Neiti täyttää ensi kuussa 4 vuotta ja sen on jo aika siirtyä askelen eteenpäin ratsutuksessa. Kesän agendaan olen listannut seuraavia asioita:
- ravityöskentelyä
- laukannostot ja laukkatyöskentely
- siirtymiset ja pysähdykset
- väistöt
Jokusen puomin ja pikku kavaletinkin voisi jossain vaiheessa ylittää..

19.4.2009 Kunnon ratsastuskerta tänään! Tunti perustyöskentelyä käynnissä, hiukan ravia. Kenttä oli pakkasyön jäljiltä kova joten siksi mentiin etupäässä käyntiä ja pysähdyksiä. Olen vasta nyt ottanut varsinaisen pysähdystyöskentelyn ohjelmaamme (maastakäsin toki tehty alusta lähtien), koska halusin saada poniin ensin liikettä. Alkuhaparoinnin jälkeen sitä onkin löytynyt kivasti, joten uskallan vähän jo toppuutellakin menoa. Pysähdykset ovat meille näinollen aika uusi ja kovasti keskeneräinen asia. Tänään huomasin, etten ole riittävästi tajunnut itse istua alas pysähdystä! Heti kun kiinnitin huomiota istuntaani pysähdyksessä, hommaan tuli ihan uutta puhtia! Poni oli tänään pirteä ja eteenpäinpyrkivä ja kyseli välillä saisiko ravata ja laukata. Hienosti se innokkuudestaan huolimatta pysyi kuitenkin kontrollissa. Tamma on todella herkkä pohjeavuille ja yritin tänään vähän väistättää sitä. Ja kyllähän sieltä pientä väistönalkua tulikin. Niitähän tein yhdessä vaiheessa talvella maastakäsin joten sikäli asia ei ole uusi ja poni selvästi älyää mistä on kyse.

20.4.2009 Uskomattoman kova ja kylmä tuuli. Mihin se kevät katosi? Menin tallille ajatuksena ratsastaa Gamillaa, mutta kovan tuulen takia päätinkin pysyä maankamaralla ja juoksuttaa neitiä liinassa ravissa ja laukassa. Alku- ja loppukäynnit tein kävelyttäen kuten teen usein ratsastustenkin yhteydessä. Kovasta tuulesta huolimatta tamma oli tosi rauhallinen ja kiva! Oli oikein hämmästynyt miten hyvin se käyttäytyi. Eteenpäinpyrkimystä löytyi ja muutama kipakampi laukkameininki tuli sekaan :) Oikea laukka on edelleen vasenta vaikeampi, mutta alkaa pikkuhiljaa löytyä.
Talvikarvaa lähtee vieläkin! Miten paljon sitä yhdessä pienessä hevosessa riittääkään?

21.4.2009 Kauan odotettu täydellinen ratsastussää! Kenttä oli mainiossa kunnossa ja poni kiva. Sitä ei häirinnyt ollenkaan kentän laidalta nouseva savu (isäntä poltti ojanreunuskasveja). Nyt päästiin kunnolla työstämään ravia. Epäilen nyt, että satula on ollut oikealle vino ja siksi poni on tuntunu oikeassa kierroksessa ravissa kaatuvan sisälle. Tyhmä ratsastaja älysi asian vasta nyt! Täytynee hankkia lyhyempi satulavyö. jotta sitä pääsee kiristämään tasaisesti molemmilta puolilta. Nyt ravi sujui PALJON paremmin! Alussa neiti viskoi hieman päätään varmaankin tympääntyneenä siihen, ettei päässyt painelemaan heti laukassa, mutta rauhottui sitten työskentelemään kivasti. Kaivoin taas ulkopohkeenikin esille talviteloilta - ja se tuli todella tarpeeseen. Ihanaa, ihanaa kun voi taas ratsastaa kunnolla. Intoa meillä molemmilla on vaikka muille jakaa.

Eka kertaa "vieras" ihminen, Sanni, selässä. Hienosti meni, ei mitään ongelmia, koska noudatimme ponille tuttuja rutiineita!

Sanni ja Gamilla talvisissa tunnelmissa. Gamilla on tässä muistaakseni 5-vuotias. Tässä jo kouluvehkeissä ja kuolainsuitsilla, silloinen satulamme oli Wintec Isabell Werth. Tämä satula kävi kapeaksi aivan kuten ensimmäinen satulamme, länkkärisatulakin.  Nyt ponin ollessa 8-vuotias menossa on neljäs satulamme.
Pikku hiljaa siirtymistä löysästä ohjasta kohti tuntumaan. Tämä on ollut pitkä projekti.
En ole käyttänyt Gamillan kanssa ratsastaessa muita apuohjia kuin kuminauhaa ja sitäkin vain todella harvoin ja muutamia kertoja. Hierojalta on kuitenkin tullut kiittävää palautetta, että ponia on ratsastettu "oikeinpäin". Tästä voin itse kiittää lännenratsastusta.


5-vuotiaana ekat kisat ja valmennukset

Vuonna 2010 Gamillan ollessa 5-vuotias sillä käytiin ekoissa kisoissa ja valmennuksissa. Vaikka meillä ei tuolloin estesatulaa ollutkaan, Sanni meni urheasti esteitä koulusatulalla. Myöhemmin saimme käyttöömme myös estesatulan, joka tosin meni liian kapeaksi ponin ollessa 8-vuotias.


Sanni ja Gamilla kesällä 2010


Gamillan ollessa 5-vuotias tulin raskaaksi, joten oma ratsastukseni jäi melkein vuoden tauolle. Sanni kuitenkin paikkasi tilannetta ratsastamalla ponilla niin sileällä kuin esteitä ja maastossakin. Itse tein tuona aikana paljon ratsastusta tukevaa maastakäsintyöskentelyä, mm. oikean laukannoston parissa. Vuodesta 2010 löysinkin tällaisen merkinnän päiväkirjastani:

Olen raskaana ja tein heti raskaaksi tultuani päätöksen, etten ratsasta ennen synnytystä. Tuntui helpommalta tehdä täyskieltäytyminen kuin lähteä aina arpomaan millä hevosella ja missä tilanteessa on turvallista ratsastaa. Näin ollen kiipeän seuraavan kerran Gamillan selkään vasta huhtikuussa. Kaipaan kovasti satulaan ja välillä on tehnyt vähän tiukkaa olla ratsastamatta. Toisaalta olen ratsastanut niin kauan ja tulen ratsastamaan tästä eteenpäinkin, ettei tällainen tauko ole maailmanlopun asia. Olen joutunut olemaan potilaana ja useampia kertoja sairaalassakin raskausaikanani. Näin ollen syksyllä ja alkutalvesta oli pitkiäkin taukoja, etten päässyt tallille ollenkaan. Onneksi Gamilla on suuressa tarhassa, jossa se pääsee liikkumaan eikä sitä tarvitse ns. pakkoliikuttaa. Se on pärjännyt vallan mainiosti pitkilläkin ratsastustauoilla. 

Olen onnekseni löytänyt Gamillalle sopivan ja luotettavan ratsastajan. Sanni käy aina silloin tällöin ratsastamassa Gamillalla kun omalta hevoseltaan ehtii. "Valitsin" Sannin ihan siitä syystä, että hän on rauhallinen eikä menetä malttiaan. Sanni on myös ratsastanut luonteikkaillakin ponituksilla paljon, joten tiesin yhteistyön sujuvan. Minulta on kysytty useasti, miksen ole laittanut Gamillaa ammattiratsuttajalle raskauteni ajaksi. Syitä on monia. Olen kevyen, pehmeän tyylin äänenkannattaja ja minulle tietynlainen hevosen käsittely on tärkeä asia. Koska en ole sattunut törmäämään klassisen tyylin ratsuttajaan näillä main enkä ole sellaista aktiivisesti etsinytkään, olen tehnyt tämän ratkaisun. En ole myöskään halunnut lähettää Gamillaa pois "kotoa". Koen sen olevan perheenjäsen ja haluan olla sen kanssa tekemisissä mahdollisimman paljon vaikken juuri nyt itse ratsastakaan. 

Gamillan uusi ystävä ja ratsastaja Sanni, valokuva: Tuike Ekroos, Valokuvaus Tuiketta 2010



Olen nyt puuhastellut Gamillan kanssa paljon maastakäsin, mikä ei todellakaan ole ikävää eikä turhaa! Tietyllä tapaa on suorastaan onni onnettomuudessa etten voi nyt ratsastaa, sillä näin tulee keskityttyä enemmän maastakäsintyöskentelyyn. Gamillan oikea laukka on parantunut tällä välin todella paljon juuri tämän maastakäsintyöskentelyn ja Sannin ratsastuksen myötä. Oikea laukka nousee paljon varmemmin kuin ennen ja Gamilla myös kantaa itsensä siinä paremmin. 

Perusmaastakäsintyöskentelyn lisäksi olen aloittanut Gamillan kanssa hiihtoratsastusprojektin. Tallillamme tuntuu olevan pienoinen hiihtoratsastusbuumi ja mikäs on ollessa, kun lunta siihen touhuun on tänä talvena riittänyt.. Voisin oikeastaan kirjoittaa enemmän tästä harjoittelustamme päiväkirjan kohtaan 



Sanni ja Gamilla Aki Karhapään ja Tuija Rosenqvistin estevalmennuksessa Lempäälän Ratsuniityssä kesällä 2010 (Gamilla 5v)



Ponin ekat kisat (este) Pohtiolammella, Sannin kanssa, kesäkuussa 2010. Gamilla oli kuin kotonaan muiden seassa.















sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kuolainahdistus!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla


Lupasin eilisessä postauksessani kirjoittaa seuraavaksi siitä, miten valmistauduimme Vermon kansallisen poninäyttelyn brittiläiseen ratsastusluokkaan. Suunnitelmamuutos! Pidän lupaukseni ja kirjoitan kyllä lupaamastani aiheesta. Nyt tarvitsen kuitenkin akuutisti purkuväylän kuolainahdistukselleni! Sellainen minua nimittäin on jo jonkin aikaa riivannut. Ja ohjastuntuma-ahdistus myös.

Palataanpa vähän ajassa taaksepäin..


Kuva huhtikuulta 2008 eli Gamin ratsastusten alkutaipaleelta. Tällöin käytössä oli vielä lännensatula ja kuolaimettomat suitset. Aika pian tuon jälkeen vaihdoin kuolainsuitsiin vaikka jatkoinkin lännenratsastusta Gamin kanssa. 

Aloitetaan tilannekatsaus toteamalla, että Gamilla on alunperin ratsutettu lännenratsastustyylillä. Tämä tarkoittaa sitä, että se on opetettu "pois paineelta", löysäämään alas. Totesin kuitenkin melko pian, että kouluratsastus voisi sittenkin olla enemmän Gamillan laji, koska a) se on minulle itselleni pidemmältä aikaväliltä tuttu ja b) koska Gamilla on ryhdikäs ja hyväliikkeinen poni.  Tämä siirtyminen on varmasti yksi syy, miksi tasaista kuolaintuntumaa on vaikea saada toimimaan Gamin kanssa.

Varustekatsaus - eli kokeillut kuolaimet  (nivel, kolmipala, suora)


Olen näihin päiviin asti käyttänyt Gamillalla samaa nivelkuolainta (kuva alla), jolla ratsastin sillä länkkäriä. Nyt olen todennut, että tämä on aika jättää pois käytöstä. Ei toimi, ei! Ensinnäkin se takuulla painaa Gamillan suuta ihan jo siitäkin syystä, että keskikohdassa olevat lenksut ovat aikojen saatossa kuluneet niin, että nivelet menevät "pihtiin". Gamillalla on pieni, ahdas suu. Tämän on todennut minulle Gamin hampaita hoitanut henkilökin. Se ei ole ihme, sillä Gami on ponin ja arabin risteytys. Arabeilla on tyypillisesti pieni suu ja poneilla tietääkseni yleensä myös. Eli alla oleva härveli jää nyt pois käytöstä.

Sannin tekemä video Vermon ratsastusluokasta. Tästä näkyy tämänhetkinen ohjastuntumatilanne..





Ongelma on se, että gami on alkanut paeta ohjastuntumaa ylös. Tai vaihtoehtoisesti valuu alas. Kun yritän estää sitä valumasta alas, se menee ylös. Enkä halua, että se menee pää ylhäällä jo ihan siitäkin syystä, että noin se kipeyttää selkänsä. Olen saanut hierojalta kiitosta, että Gamia on ratsastettu oikeinpäin. Haluan tehdä niin jatkossakin. Nyt se vaan pitäisi saada toimimaan myös ohjastuntumalla.


Gamillan eka kuolain länkkäriajoilta, josta luovuin vasta N.Y.T!

Hylkäsin siis Vermon poninäyttelyn ratsastusluokan alla em. kuolaimen ja hankin tuon niin usein hyväksi kehutun vermeen, kolmipalan. Tuosta Hööksin härpäkkeestä minulla ei ole tähän hätään laittaa kuvaa, mutta se on ihan normi kolmipala, jossa keskiosa on hieman soikea. Tällä lähdettiin Vermon ratsiluokkaan. Se toimi ehkä aavistuksen paremmin kuin nivel, mutta ei sekään tuntunut "meidän kuolaimelta". Nyt täytyy kyllä todeta, että en tainnut sitä itse koittaa kertaakaan ratsailta, ainoastaan ohjasajaen. Sanni meni sillä joitakin kertoja + Vermon ratsastusluokan.

Sitten lueskelin netistä muiden kuolainahdistuksen kanssa painivien kirjoituksia ja keksin kokeilla suoraa kuolainta. Meillä on yksi suora kumikuolain, joka on kyllä oikeasti näyttelykuolain. Siinä on pienet renkaat ja se on aavistuksen lyhyt. Mutta sillä lähdettiin kokeilemaan. Ikinä ennen Gamia ei ole suoralla ratsastettu. Kyseisen kuolaimen olen ostanut Vammalan kivihevosesta (iiihana liike, vaarallinen shoppailuholistille!!). Kuolaimesta löytyy kuva tästä. Tällä kuolaimella lähdettiin testailemaan radalle. Meillä ei siis edelleenkään ole kenttää (on rakenteilla!), mutta ratsastamme tallialueella olevalla raviradalla, jossa on huippuhyvä pohja. 

Sannin ekat kommentit oli, että pidätteet meni paremmin läpi. Hyvä! Gami on tuolla radalla aika energinen, joten erinomaista jos kuolain toimii sielläkin. Sanni uskalsi jopa ratsastaa laukkavedot suoralla kuolaimella. Sikäli se siis toimii! Poni vaikutti kuolaimen suuhun saatuaan levollisemmalta kuin nivelellä ja kolmipalalla. Alla on video, jossa Sanni ja Gami mennä posottaa suoralla kumikuolaimella. 




Tänään kävin kokeilemassa tuon samaisen suoran kumikuolaimen naapurikunnassa olevalla kentällä. Ei oikein toimi kouluratsastuksessa! Liian hidas kuolain! Ehkä levollisempi ja vakaampi, mutta jotenkin tuntui, että hevonen ei tuolla vastaa riittävästi. 

Tilasin Hööksiltä kaksi muuta suoraa kuolainta kokeiluun, koska tuo on joka tapauksessa aavistuksen liian lyhyt. Tilaamani kuolaimet ovat Apple mouthin suora kuolain ja suora kuolain oliivirenkailla.  molemmat tilasin 125 mm pituisina. Apple mouthin paksuus on 19 mm, jälkimmäisen 14 mm. Nämä siis testataan seuraavaksi! 

Mielenkiintoinen kuolainvaihtoehto Sprengeriltä..

Horsepron facebook-sivulla oli pari päivää sitten postaus:

"Kerro meille mikä on sinun kuolainvalintasi ja miksi? Tai kerro mitä etsit, jotain tiettyä mallia tai kokoa? Hyvillä perusteluilla voit voittaa itsellesi BR Bits kuolaimet." 

Lähetin tietenkin oitis kysymyksen: 

"Etsin hellävaraista kuolainta, joka sopisi matalasuiselle, herkälle hevoselle. Otan mielelläni ehdotuksia mallistoistanne vastaan!" 


Vastaukseksi heiltä tuli: 

"Tuiken hevoselle suosittelemme Sprenger Flex Control uutuutta joka ei pistä matalaankaan kitalakeen ja on hevoselle todella mukava ja miellyttävä. Saadun palautteen mukaan myös tuntuma hevoseen tällä kuolaimella on poikkeuksellisen hyvä tai tarkka. http://www.horsepro.fi/tuote/18682/"


Minähän innostuin tästä oitis! Tuo kuolain vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja lupaavalta. Tahtoo kokeilla!! Mutta kun kysyin, onko ko kuolain hyväksytty koulukisoissa, he vastasivat: 

"Tuo on vielä selvityksen alla. Periaatteessa pitäisi olla, mutta vahvistusta FEI:ltä odotellaan." 

Eli viimeistään, kun vahvistus tulee, haluan tilata tuon ja kokeilla. Maltankohan odottaa siihen saakka..? Kauankohan tuossa kestää..? Tuo kuolain voisi olla tavallaan suoran ja nivelen välimaasto. 

Toinen vaihtoehto voisi olla lukkonivelkuolain, jossa nivelosa ei taitu liikaa vaan tavallaan lukittuu. Sellaisen löysin Viljar Shopista. Eli kyllä tässä vielä vaihtoehtoja on. Ja lisäksi Sprengerillä on mielenkiintoisia, hevosystävällisiä niveliä ja etenkin kolmipaloja, jotka voisin myös kokeilla.


Ongelma näkyy tässä..




..vaikka pieniä pätkiä menee kyllä ihan hyvinkin!





Tämän lisäksi..


.. aion lähiaikoina juoksuttaa Gamillaa pitkästä aikaa kumppareilla muistuttaakseni sille mikä se oikea tapa liikkua taas olikaan. Samoin voisin hakea ohjastuntumaa maastakäsintyöskentelyllä. 

ps. Kahden viikon päästä Gamin ja Sannin ekat koulukisat! Kääks! sitäkin suuremmalla syyllä pitää alkaa työstää näitä juttuja. 







keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

kuvapostaus: huhtikuu 2008

Gamilla ratsu-uransa alkutaipaleella lännenvarusteet päällään.

Suunnittelin alunperin että Gamillasta olisi tullut lännenheppa, koska kävin sen ostamisen aikoihin lännentunneilla Hovin ratsutilalla. Huomasin kuitenkin että se on liikkeiltään ja ryhdikkyydeltään kouluheppa ja itsekin aloin kaivata kouluratsastusta. nämä varusteet myimme tallikaverin hevoselle, koska satula kävi Gamillalle ahtaaksi.