Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulusatula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulusatula. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hei hei, varustehuolet!

No niin, tein nyt sitten kaupat uudesta koulupenkistä. Meille jäi enemmän omalta tuntunut Frank Bainesin Elegance, 17 tuumaisella penkillä ja leveydellä XW. Väri on musta, mihin olen ihan tyytyväinen. Satula vaikuttaa erityisen laadukkaalta ja olen kuullut siitä paljon hyvää. Siinä on villatoppaukset. Istuin on kohtuu syvä.  Toinen sovituksessa ollut koulusatula Albion K2 sopi myös hevoselle ja pysyi selässä hyvin paikoillaan. Mutta tuo Baines tuntui vielä piirun verran paremmalta, erinomaiselta istua, tukevalta ja pitkille koiville sopivalta. Enpä olisi uskonut, että saan peräti kahdesta hevoselle sopivasta satulasta valita, kun olin epätoivoinen löytyykö ponille ikinä satulaa, joka ei valu eteen. Molemmat sovitettavaksi jääneet satulat olivat englantilaisia eli arvasin ihan oikein, että englantilaisesta se meille sopiva tulee löytymään. Albionille olin laittanut paljon toivoa, koska olen kuullut sen sopivan monelle arabille. Arabeille ei ole useinkaan kovin helppoa löytää satulaa ja ponini selässä on arabia, onhan se puoliksi arabi.

Ostin satulan Satula.com:ista. Olin heidän palveluunsa erittäin tyytyväinen. Sovittaja teki työnsä rauhassa ja ajan kanssa. Hän suositteli minulle kuvassa näkyvää kokonaisuutta, jonka sitten ostinkin.
Eli huovaksi ponille valittiin Cliff Barnsbyn Grip huopa, jonka pitäisi pitää satula hyvin paikoillaan. Satulansovittaja otti minulle kokeiluun harmaan huovan. Enpä olisi ikinä itse valinnut harmaata väriä, kun pidän yleensä perusväreistä ja melko värikkäistäkin huovista. Mutta tuo harmaa huopahan näytti tosi hyvältä harmaan hevosen selässä joten ostin sen. Mikäli tavallinen huopa ei pidä satulaa riittävästi paikoillaan, joutunen tilaamaan kisoja varten vielä toisen samanmoisen huovan, valkoisena. Huopa on hintava, mutta sen pitäisi kuulemma on kestävä joten ehkä se on rahansa arvoinen - etenkin jos se auttaa meitä satulan paikoillaan pysymisen kanssa!

Vyöksi meille valittiin Eric Le Tixerantin synteettinen vyö, jonka kanssa hevosen pitäisi pysty hengittämään vapaammin. Tämän pitäisi myös omalta osaltaan auttaa pitämään satula paikoillaan. Ponilla on kaareva vatsalinja josta johtuen suorat vyöt valuvat kainaloihin vetäen satulan perässään. Tämä kokonaisuus on nyt useaan otteeseen reilun viikon mittaan kokeiltu ja kyllä vaan - satula pysyy kuin pysyykin paikoillaan tynnyriponin selässä! Myös vyö oli melko hintava, mutta mikäli sekin auttaa meitä ja extrana estää ponin rintalastaa kipeytymästä, se on rahansa arvoinen. Hierojammehan sanoi, että Gamillalla oli rintalastassa vähän jumia. Se hierottiin auki. Nyt on mielenkiintoista nähdä miten tilanne menee jatkossa, kun meillä on tämä uusi vyö. Tuo vyön alueen kipeytyminen on kuulemma hyvinkin yleistä.

Frank + Cliff + Eric .. ja Gamilla :D



Varustehuolet ovat nyt ainakin toistaiseksi ohi satulan osalta. Kuolainasiaa vielä vähän mutustelen. Meillä on nyt ollut koko talven käytössä ainoastaan suora Apple mouth -kuolain. Se on tähän asti kokeilemistani kuolaimista ehkä ponille sopivin, mm. matalan kitalaen ja ponin herkkyyden vuoksi. Poni on tullut edestä todella paljon rennommaksi ja tasaisemmaksi. Riittää että katsoo syksyn kisavideoita niin houmaa, miten paljon on menty eteenpäin. Pyrin ratsastamaan mahdollisemman pehmeällä kädellä ja käyttäen istuntaa. Mutta silti ponille oli aluksi hieman vaikeaa hyväksyä se, että ohjat eivät roikukaan löysinä. Minä kun aloitin sen ratsuttamisen länkkärityylillä. Toisaalta myös mahdollisesti edestä painanut satula saattoi johtaa siihen, että poni hieman nyki päällään.



Äärimmäisen huonot kuvat, jotka otin videolta kaappauksena. Näissä mennään uudella satulalla. Olen alkanut harrastaa sellaista, että laitan videokameran pyörimään kentän reunalle jalustalle. On ihan huippuopettavaista katsoa ratsastusta myöhemmin videolta. 



Elokuussa Vermon kansallisen poninäyttelyn ratsastusluokassa tuomari Anders Sucksdorff  sanoi ponin ratsastaneelle Sannille, että kannattaa tarkistaa kuolainasia, juuri tästä syystä. (Hän kyllä sanoi myös "Jatkakaa treenaamista, teistä tulee todella kova pari!"). Minusta oli todella hienoa, että tuomari antoi tällaisen vinkin eikä laittanut hommaa "kiukuttelevan" ponin piikkiin. Arvostan! Videon ko luokasta voitte muuten katsoa tästä. Tuosta elokuusta on todellakin menty paljon eteenpäin tasaisuuden suhteen. Ja mitä nyt olen uutta satulaa ehtinyt käyttää niin näyttää, että meno vaan paranee entisestään. Mietin kuitenkin edelleen onko ko kuolain hieman liian paksu ponille. Toivon löytäväni jostain hieman ohuemman Apple Mouthin. Lisäksi mietin jotain muuta Apple Mouthia kokeiluun ponille. Normi kolmipalalla se oli ainakin syksyllä levoton, mutta sitähän ei kokeilematta tiedä miten sana omppukuolaimena toimisi. Jotkut materiaalit eivät vaan sovi kaikille hevosille! Olin myös kiinnostunut suorasta baucher Apple Mouthista. Saattaapa myös olla, ehkä jahka poni nyt lopullisesti pääsee sinuiksi kuolaintuntuman kanssa, voimme pikku hiljaa kokeilla myös kolmipalaakin.

Seuraavaksi kerronkin sitten koulutreenistä, jota pääsemme tekemään taas kunnolla. Ja kevään-kesän kisasuunnitelmista.

Sanni & Gami Vermossa elokuussa 2012 ratsastusluokassa kuulemassa palautetta Anders Sucksdorffilta. Upeaa että tällainen kokenut, kv-tason koulutuomari oli saatu ponien käyttöluokkaan. Häneltä saimme tärkeää palautetta, myös kuolainasiaan liittyen. 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Mahdottoman edessä? Satulansovitusta tynnyriponille!


Tässä on nyt menty toista kuukautta Gamillan kanssa ilman satulaa, kun hieroja oli sitä mieltä että molemmat satulani painavat hevosta edestä ja kipeyttää sen. Hieroja sai kolmella käyntikerralla hierottua ponin jumit auki. Pidin heti selvänä, että noita satuloita ei enää sen selkään laiteta - yhtään kertaa. Joten nyt on jouduttu pärjäämään ilman satulaa, mikä on ollut hieman.. haastavaa. Niin hyvää, hyödyllistä ja kivaa vaihtelua kuin ilman satulaa ratsastaminen onkin, en pysty sillä tavalla ratsastamaan tätä isoliikkeistä ja aktiivista ponia kunnolla läpi. Ja se näkyy nyt valtaisana energiamääränä.

Satula.comin satula-auto kävi tallillamme tänään sovittamassa Gamillalle koulusatuloita. Olin jo etukäteen varoittanut, että kyseessä on aika haastava tapaus: pyöreärunkoinen, matalasäkäinen ja lyhytselkäinen poni, jolla kaikki satulat tuntuvat valuvan eteen.

Selkään kokeiltiin ehkä kymmenkunta satulaa. Loppupeleissä jäljelle jäi kolme lupaavaa, jotka testasin ratsain. Albion K2 XW 17'',  Frank Baines Elegance XW 17'' ja Equipen satula, jonka mallia ja leveyttä en muista.


Frank Baines Elegance

Gamilla oli eilisen vapaapäivän vuoksi todellinen energiapommi, joten testaaminen oli vähän vaikeaa. Käyntiä ja ravia menimme kuitenkin sen verran, että sain vähän tuntumaa satuloihin ja näimme valuisivatko ne eteen. Uskokoon ken tahtoo, mutta mikään näistä kolmesta ei tuntuvat valuvan! Olin melko yllättynyt, positiivisesti.

Valumattomuuteen saattoi myös vaikuttaa se, että satulansovittaja laittoi meille erityiset varusteet - huovan ja vyö - liukumista estämään.  Tästä Eric Le Tixerant- vyöstä en ollut ennen kuullut, mutta  Cliff Barnsbyn Grip -huovasta olen lukenut paljon hyviä kokemuksia netistä ihmisiltä, joiden hevosilla satulat valuvat samaan tapaan kuin meillä. 

Ensin kokeilin Albion K2:sen. Ihan ensimmäinen tunne oli, että satula tuntui todella tukevalta. Se ei heilunut puolelta toiselle. Tähän asti olen joutunut tasapainottamaan satulaa, mikä tuntuu ikävältä ja haittaa ratsastamista. Satula ei valunut eteen, ei edes ravissa. Sitten testasin Frank Baines Elegancen, jossa ensimmäinen ajatukseni oli "Vau, tuntuupa hyvältä!". Taisi olla ensimmäinen kerta, kun reiteni  otti kiinni satulaan ilman, että joudun puristamaan jalalla. Koska jalkani ovat melko pitkät ja kapeat, "kärsin" pihti-ilmiöstä: kun laitan alapohkeen kiinni, yläreisi irtoaa satulasta (fysiikan laki!). Ihastuin tähän tunteeseen ja tämäkään satula ei valunut eteen. Kolmanneksi testasin italialaisen Equipen satulan, joka ei äskeisen Elegancen jälkeen tuntunut enää yhtä hyvältä, hyvältä kuitenkin. Koska se oli kuitenkin reippaasti kahta muuta kalliimpi, päätin ottaa viikon kokeiluun nuo kaksi muuta. 

Toivossa on hyvä elää! Jahka pääsen nyt kunnolla ratsastamaan hevosen näillä läpi, näen onko jompikumpi näistä meidän satula. Jotenkin tuntuu että on. Satula.comin palveluun olen erittäin tyytyväinen. Sovittaja vaikutti osaavalta, tiesi mitä teki ja minulle jäi sellainen olo, että voin luottaa siihen mitä hän suositteli. Kuulette vielä lisää satulantestauskokemuksia jahka ensi viikko koittaa. 
Poni ainakin vaikutti olevan täynnä intoa ja iloa ja liikkui hyvin. 
Frank Baines Elegance + Eric Le Tixerant- vyö +
Cliff Barnsbyn Grip -huopa

Sanni, Gamilla ja testiajossa Frank Baines Elegance





lauantai 31. tammikuuta 2009

tammikuu 2009

1.1. Irtojuoksutusta. Gamilla oli ilmeisesti Uuden Vuoden tulitusten vuoksi aika tättähäärää-tuulella. Ja olihan tallille tullut uusia ruuniakin..Annoin neidin juosta vapaana kentällä ja videokuvasin samalla. Mash&Mix, Strucomix, porkkanoita ja omppu.

2.1. Irtojuoksutusta ja kävelyä. Oli niin hieno aurinkoinen pakkaspäivä, että otin kameran mukaan tallille ja kuvailin neitiä. Kuvia löytyy galleria-kohdasta. Ensin irtojuoksutusta kentällä, sitten käytiin vähän kävelyllä. Mash& Mix, Strucomix ja porkkanoita.


Näin hienossa säässä päästiin Gamillan kanssa ulkoilemaan. Kuvassa kesälaitumet talvipuvussa. 


Gamilla kävi moikkaamassa Maddea. Tytöt asuvat samassa ulkotallissa ja ovat hyvät kaverit.


Näin komeaa Suomi-poikaa piti tietysti myös käydä katselemassa. Tallin uusi komistus, ruuna Vinka. 

8.1.Kävelyllä. Pakkasta, pakkasta! Käytiin Gamillan kanssa pikku kävelyllä.

10.1.Ratsastusta. Ihana ilma, aurinko paistoi ja oli pikku pakkanen. Mentiin kentällä. Vaikka Gamilla oli taas todella eteenpäinpyrkivä, se pysyi tällä kerralla ratsastuksen alussa hyvin käynnissäkin, kun pidin sen hommissa. Mentiin jumppajuttuja, taivutteluita. Ravissa taivutteluita sisään, ulkopohja ja lapa-edellä-punkeamisen korjaamisia. Kiva! Välillä vähän säpäkkä, mutta teki kuitenkin kivasti töitä. Lopussa mentiin kentällä yhdessä Primak-ruunan kanssa. Gamilla kyttäsi ensin kentän laidalla olevaa takkia, mutta rauhoittui kun laitoin sen taas hommiin. Kiva ja tosi herkkä, kevyillä avuilla ratsastettava, kuten on viime aikoina ollut muutenkin. Lopuksi taas pidätteiden työstöä (käynti-pysähdys). Muutama ihan kiva reagointi tulikin, pysähdykset alkavat kyllä sujua kun jatketaan tätä edelleen. Gamilla otti selvästi kiitokset vastaan, maiskutteli huuliaan. Mash&Mix, Strucomix, omena + porkkanoita.

12.1. Ratsastusta. Sama kuin viimeksi mutta vielä enemmän käyntityöskentelyä (koska kenttä oli vähän sohjoinen). Pysähdysten harjoittua taas. Ihan kiva, eteenpäinpyrkivä mutta kontrollissa. Mash&Mix, Strucomix + porkkanoita.

14.1. Maastakäsinharjoituksia. Kenttä oli jäässä, joten kävin Gamillan kansa kävelyllä ja tehtiin maastakäsinharjoituksia kentällä: peruutuksia, sivulle väistämisiä jne. Alussa kiukutteli väistätettäessä, lopussa vähän pehmeni. Näitä maastakäsinasioita täytyy alkaa tehdä taas ahkerammin, jotta Gamilla myötää ja pehmenee paremmin. Mash&Mix, Strucomix, porkkanoita ja omppu.
ps. Olen nyt kahtena perättäisenä kertana hoitanut Gamillan pesuboksissa ja se on sujunut todella hyvin! Gamilla alkaa jo tottua pesariin, jota se on tähän asti jännittänyt.

16.1. Ratsastusta. Kentällä ratsastusta käynnissä. Kenttä oli liukas, joten mentiin rauhallisesti. Oli kova pakkanen ja palelin, joten oli vaikea istua pehmeästi ja rennosti. Tein taivutuksia, jotka menivät ihan ok. Pidätteet sen sijaan eivät tällä kertaa menneet yhtä hyvin. Lopussa yksi hyvä pysähdys, jolloin lopetin heti. Mash&Mix, Strucomix + porkkanoita.

17.1. Gamillan valokuvausta. Kuvasin Gamillan koulusatulaa varten. Mikko piti Gamillaa. Nyt laitetaan kuvat satulamyyjälle (Satulagalleria Vanhala) ja tiedustellaan kumpi heiltä saatavilla olevasta joustorunkoisesta koulusatulasta (Flexible Master, Admiral Dressage Original) sopisi Gamillalle ja meneekö sille kenties levein koko kuten epäilen.. Värillä ei ole väliä kunhan on ruskea :)
Edestä ja takaa..Kuvia satulaa varten otettiin joka suunnasta myyjältä saatujen ohjeiden mukaan. Gamillaa moinen touhu ihmetytti..
Se oli sitä mieltä että jotain hämärää tässä on, kun yleensä vain lastaamisessa ja kuljetuksissa mukana ollut Mies piteli sitä kentällä. Ei kai vaan Mies aio aloittaa lastaamista..


Taidetaan ensi talvena joutua hankkimaan tammalle lapasuojat, kun kaikki loimet tuntuvat syövän karvat. Tämä kuva kertoo kaiken. Pyöreä, leveä ja matalasäkäinen on poni, joten joustorunkoinen satula taitaa olla helpoin tie onneen..




19.1. Ratsastusta. Tilsakeli. Gamillalle kerääntyi yhtäkkiä tilsat takajalkoihin. (Huom. Gamillalla ei ole vielä kenkiä.) Kun tein pysähdyksen käynnistä, takajalat lähtivät luistamaan alta ja heppa päätyi istuma-asentoon. Gamilla ei kaatunut vaan nousi rauhallisesti ylös. Olin hämmästynyt että se otti tapahtuneen noin rauhallisesti eikä sen jälkeenkään lähtenyt ryysimään. Tein yhden hallitun pysähdyksen ja lopetin siihen. Mash&Mix, porkkanoita.

21.1. Kavioiden vuolu. Taisto kävi vuolemassa Gamillan kaviot. Gamilla käyttäytyi TODELLA hienosti. Näin upeasti ei ole mennyt vielä kertaakaan aiemmin, vaikkei suurempia ongelmia ole koskaan ollutkaan. Olin sikäli positiivisesti yllättynyt, että Gamilla on viime aikoina hiukan kiukutellut jalkojen noston kanssa.

22.1. Maastakäsinharjoituksia. Gamilla tuntui pitkästä aikaa pehmeältä. Tutustutin ja totutin sitä istuntapalloihin. Laitoin pallon satulan päälle, pudotin sen alas, heittelin palloa Gamillan lähellä ilmaan ja maahan, Gamillan selän yli ja jalkoihin. Gamilla tykkäsi kovasti palloilusta ja käveli perässäni etsimään palloa maasta. Tein myös väistöjä maasta käsin, tosi kiva! Samoin tein pyöröaitaustyöstöä kentällä vapaana. Siinäkin Gamilla oli hyvin kuulolla. Mash&Mix, valkosipulia, porkkanoita.


Gamilla seisoo jo kauniisti pesuboksissa. 

23.1. Pesuboksiharjoittelua. Ei päästy Gamillan kanssa kentälle, koska sitä aurattiin. Kävelyllekään ei voitu lähteä, koska oli melkoinen tilsakeli. Käytin "tilaisuuden" hyväkseni ja harjoittelin Gamillan kanssa pesuboksissa olemista. Tavoite on, että Gamilla jonain päivänä seisoo siellä vapaaehtoisesti, rentona ja vain toiselta puolelta kiinnitettynä. Homma meni ihan hyvin. Kaivo etenkin jännittää yhä, mutta se ei ole enää yhtä iso asia kuin ennen. Välillä tamma lähti kävelemään boksista pois ilman lupaa, mutta palautin sen rauhallisesti takaisin paikoilleen tekemättä siitä isoa numeroa. Ideani on, että Gamilla saa huomata, ettei sitä pakoteta olemaan pesarissa vaan että pesari on ihan ok paikka, jossa voi olla rauhassa jännittämättä. (Samalla tavalla me mennään nyt traikunkin suhteen.) Olen huomannut, että Gamilla hermostuu vain lisää jos sen väkisin kytkee kahdelta puolelta kiinni lyhyellä narulla. Se tie on kokeiltu ja huonoksi havaittu. Mash&Mix, valkosipuli, porkkanoita.

24.1. Maastakäsinharjoituksia. Tilsakelit jatkuu ja lisäksi oli liukastakin, joten ei vieläkään päästy ratsastamaan. Tein maastakäsinjuttuja kentällä sekä irti että kiinni. Jouduin herättelemään Gamillan mielenkiintoa itseeni, sillä kentällä oli kiinnostavia hajuja.. Kytkettynä teetin väistämisiä (menee jo hyvin, ihmistä kohti punkeaminen on tässä tilanteessa jo lähes olematonta) sekä pohkeenväistön alkeita. Sieltä alkaa jo tulla kivasti ristiaskelia! Gamilla tuppaa välillä ärtymään väistättämisistä (kylkiin koskemisesta), joten yritän muistuttaa itseäni, että pitää käyttää mahdollisimman pieniä "pohjeapuja" näin maastakäsinkin. Gamillallahan toimii ratsastaessakin TODELLA kevyet pohjeavut. Kyse on lähinnä kylkiin hipaisusta. Jos tällä tammalla käyttäisi "normi ratsastuskouluhepan pohjeapuja" tulisi tupen rapinat ja aika kova vauhti! Mentiin vielä lopuksi kävelemään tarhojen taakse lumihankeen. Kivaa! Mash&Mix, valkosipulia ja porkkanoita. Tässä muutama kännykällä otettu kuva Gamillasta tarhassa.
 

Gamilla tarhassa - saatiin viimein kunnon talvi! 


Tarhakaveri Baggis yrittää saada Gamillaa leikkimään.. 


.. mutta Gamillaa ei nyt huvita. Baggis tyytyy pomppinaan yksinään. Gamilla ihailee naapuritarhan ruunaa, Royalia. 

25.1. Maastakäsinharjoituksia. Tilsakeli jatkuu edelleen ja lisäksi oli liukasta. Niinpä käytiin ensin kävelemässä pihatiellä ja tarhojen ympäri menevällä lenkillä. Nostettiin kuntoa kahlaamassa hangessa :) Liukkaalla tiellä varmistelin, että tamma on kuulolla ja pysähtyy pienestä pyynnöstäni. Toimi hyvin! Kävelyn jälkeen mentiin kentälle harjoittelemaan. Tein väistätyksiä maastakäsin. Toimii kivasti. On selvästi tajunnut mitä haen! Ristiaskeliakin tuli taas. Jännä päästä kokeilemaan miten väistöt toimivat selästäkäsin nyt kun niitä on harjoiteltu aika ahkerasti maastakäsin. Jahka vaan tilsakelit ja liukkaat menisi jo ohi.. Ratsastamaan tekisi mieli!