lauantai 16. helmikuuta 2013

Hevosen persoonallisuuden hyväksymisestä


Olen viime aikoina alkanut miettiä, olenko ns. hakannut päätäni seinään yrittäessäni muovata hevosestani jotain mikä ei ole sen luonteen mukaista. Olenko koulutusinnossani yrittänyt tehdä herkästä hevosesta tasaista - tasaisempaa mitä siitä ikinä voi tulla ainakaan ilman, että se menettää osan omasta, hienosta persoonallisuudestaan. Onko päässäni jyllännyt tietynlainen, yleisesti vallitsevien ihanteiden muovaava mallikuva, jossa hevonen on tietynlainen, liikkuu tietyllä tavalla ja reagoi tietynlaisesti eri tilanteisiin?

Olisi kieltämättä toisinaan hienoa ratsastella silmät ummessa maastossa ja nautiskella lintujen laulusta rennoin rantein ilman, että milloin tahansa saattaa eten tulla tilanne, jossa hevonen reagoi pienellä hypähdyksellä johonkin. Tai vähintäänkin energiatasoaan reilusti nostamalla.

Jatketaanpa haaveilua. Voisin mennä iltamyöhällä maastoratsastukselle, yövaellukselle, ravailla rauhallista kevyttä ravia pitkin maantietä.. HUPS! Ei taida onnistua! Tämä haaveeni tuntuu aika kaukaiselta, ainakin nyt. Muutamia vuosia sitten se tuntui täysin mahdottomalta ja kun Gamilla tuli minulle pari vuotiaana, ei päähäni pälkähtänyt edes miettiä moisia tätimaastoratsasteluita, kun talutin puhisevaa hevosta tallin pihamaalla.


Jotain muutosta on kuitenkin vuosien myötä tapahtunut, sillä nyt ajatus maastoilusta ei ole enää mahdoton. Olemme sitä jopa kohtuullisen rauhallisissa merkeissä tehneet, jonkin verran, mutta autoteiltä pois pysyen. Tosiasia on, että minulla on hevonen, jossa on yli 50% arabiverta ja tämä (tai jonkin muu?) näkyy siinä siten, että hevoseni kynnys reagoida ärsykkeisiin on melko matala. Lisäksi sen tapa reagoida on nopea. hyvin nopea. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ellei ratsastaja ole koko ajan hereillä, hän on auttamatta tilanteissa jäljessä kun jotain tapahtuu. En nyt tarkoita tapahtumisilla mitään valtaisia pystyynnousuja, pukituksia tai syöksyjä. Ei! Olen Pyrkinyt estämään tuollaiset kokonaan ja oppia löytämään hevoseni rajan. Meidän rajamme! Mitä kannattaa tehdä, miten pitkälle kannattaa mennä ilman, että tilanne nostaa hevosen kierroksia liian korkeiksi. En halua hillumista ja hyppelyitä. Vedän rajan tiettyyn energiatasoon enkä anna tilanteiden kehittyä siitä eteenpäin.

Yhteisen matkamme varrella on kuitenkin tapahtunut muutosta parempaa. Nopeasti nousevat kierrokset laskevat entistä nopeammin ilman, että ne jäisivät enää aina ns. päälle.  Pystyn saamaan hevoseeni paremmin kontaktin kyseisenlaisissa tilanteissa. Edelleen koen saavani tuon yhteyden paremmin maasta kuin selästä käsin, koska ole löytänyt maastakäsin yhteydensaavuttamiseen toimivammat työkalut. Miten löytää samanlaisia rauhoitus- ja kontaktinhakukeinoja myös selästä?


Löytyy meidänkin muistojen kirjasta rentoja hetkiä maastossa! Kuvassa Sanni ja Gamilla Hovin ratsutilan aikoihin metsälenkillä. Minä olin henkisenä tukena mukana. Hauskaa oli! Tällaisen herkän hevosen kanssa nousee arvoon arvaamattomaan ihmisten hyvä ja rento fiilis. Nauraminen ja rupattelu auttaa laukaisemaan jännitystä puolin ja toisin.


Hevosen oikeus tunteisiin

Olen tullut mietinnöissäni siihen tulokseen, että minun tulisi hyväksyä se,  ettei hevosestani ehkä koskaan tulee sellaista maastopollea, jonka selässä voi ottaa torkut linnunlaulua kuunnellen. Koulutinpa sitä miten tahansa ja miten paljon tahansa, en voi muuttaa sen luonnetta ja sille ominaista energiatasoa ja reagointiherkkyyttä, ainakaan loputtomasti. Voin opettaa sitä toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, tiettyyn pisteeseen asti. Mahdollisuuksia on, mutta ne eivät ole loputtomat. Siltä minusta ainakin nyt tuntuu. 

Jos rehellisiä ollaan, en minä hevostani ostaessani ensisijaisesti etsinytkään tasaisen rauhallsita maastohevosta! Koen tällaisen herkän ja energisen hevosen enemmän minun jutukseni, joten sikäli olen löytänyt juuri sitä mitä etsin. Koen myös, että pääsemme koko ajan ratsastuksessa eteenpäin - paremmin mitä pääsisimme, jos minulla olisi  vähemmän herkkä ja hitaammin reagoiva hevonen. En siis voi valittaa! Voin vain nauttia! Mitä minun tulee tehdä, on hyväksyä se miten hevoseni luontaisesti reagoi ja auttaa sitä selviämään sille haastavista tilanteista mahdollisimman pienellä ahdistuksella ja stressillä.

Hevosta ei voi pakottaa olemaan pelkäämättä. Hevosellakin tulee olla oikein tunteisiin, myös pelkoon. Pelko ei ole negatiivinen asia. (Tämä pätee myös meihin ihmisiin!) En voi ottaa pelkoa hevoselta pois. Voin auttaa sitä kohtaamaan pelkonsa, mutta se tulee tehdä siten, ettei hevosen ahdistustaso nouse liian korkealla.

Uskon, että hevosenkin on ihmisten tavoin mahdollista kohdata pelkonsa ja ylittää "kipurajansa", astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta sen tulee tapahtua hevosen ehdoilla, rauhallisesti ja kullekin hevoselle sopivissa annoksissa. En halua käyttää sellaista nk. säkitystapaa, jossa hevoselle pudotetaan pelottava asia kuin pommi niskaan, jolloin sillä on vaihtoehtoina joko "hillua" ja paeta tai jähmettyä pelosta, lamaantua. En halua lamauttaa herkkää hevostani, sillä herkkyys on hieno asia ja pelko on hevosen oma tunne, jota minulla ei ole oikeutta ottaa pois.  
 
Olennaista ei mielestäni ole se, että pystyisin loputtomasti muuttamaan hevostani vaan se, että tunnistan hevoseni tunteet ja osaan myös ennakoida miten se tulee milloinkin reagoimaan. Näin voin toimia kunkin hevosen kanssa turvallisesti ja mahdollisimman stressittömästi. Tässä 8-vuotias Kukka taluttaa Gamillaa. Tällä kertaa tiesin, että hevoseni on levollinen ja voin antaa sen lapsen talutettavaksi. Kyse on tilanteiden ja hevosen lukemisesta.


Vauhti ja energisyys vs. henkiset kierrokset


Olen päässyt näissä pohdinnoissani myös siihen eroon, joka vallitsee korkean energiatason ja ns. henkisten kierroksien eli stressin välillä. Nämä voivat helposti sekoittua, jos tilannetta ei lue riittävän herkillä tuntosarvilla. Vauhdikkuus on eri asia kuin stressi! Lujaakin paahtava hevonen voi olla henkisesti tasapainossa.

Uskon että kullakin yksilöllä - niin hevosella kuin ihmiselläkin - on oma, sille ominainen perusenergiatasonsa. Mikä toiselle on tavanomaista, rentoa menoa, voi toisella olla merkki kovasta stressistä. Oman hevoseni perusenergiataso on melko korkea. Se liikkuu yleensä melko nopeasti, ei kuitenkaan sinne tänne sinkoillen. 
 
On myös paljon hevosia, jotka ovat aina tai lähes aina todella rauhallisia. Ne liikkuvat hitaasti ja reagoivat ääniin ja muihin ärsykkeisiin hitaasti. Niillä on oikeus siihen! Jos tällaista hevosta jatkuvasti hopetetaan, tehdään varmasti hallaa, hevonen turtuu !




Vauhdikas ja energinen muttei ahdistunut


Hevosen vahvuuksia löytäminen



Kun hevosessa on "täyttä verta", sen energiataso on usein (ei aina!) keskimääräistä korkeampi ja hevonen on nopeammin reagoiva ja sen reagointikynnys on matalampi. Nimenomaan siksihän täysiverisiä arabialaisia ja englannin täysiverisiä  käytetään (puoliveri)jalostukseen, että halutaan noita ominaisuuksia (kilpa)hevosille. Miksi siis loputtomasti taistella näitä hienoja ominaisuuksia vastaan!

Kyse on laajemmin kunkin hevosen uniikin luonteen ja persoonallisuuden arvostamisesta. Hevosta pitää kunnioittaa kaikkine piirteineen. Siitä pitää ja kannattaa etsiä vahvuuksia. Vähän laiska hevonen, joka on hidas reagoimaan, on varmasti mainio maastoheppa, kun taas terävä ja säpäkkä voi olla loistava kisahevonen. Ei minustakaan tulisi kirjanpitäjää! En olisi ollenkaan olooni tyytyväinen saati onnellinen, jos joutuisin jatkuvasti toimimaan omien ominaisuuksieni ulkopuolella.

Summa summarum. En voi muuttaa hevosen luontaista persoonallisuutta. Voin vaikuttaa hevosen energiatasoon jollain hetkellä esimerkiksi omaa energiatasoani säätelemällä, tiettyyn pisteeseen asti. Kysymys kuuluu, missä menee raja. Miten paljon voin yrittää muovata hevostani? Jos hevoseni pelkää jotakin, miten isosti ja painokkaasti on hyvä yrittää saada sitä menemään pelon yli. Näitä asioita pitää pohtia - varmasti jokaisen hevosen kanssa.

Minun hevosestani tulee hieno koulukisahevonen! Maastoilemme sitten sen minkä maastoilemme - omalla tyylillämme!

Jos meille on rauhallinen sunnuntaimaastoratsastus melko haastavaa, on ponissa sitäkin enemmän kisahevosta, sillä se selvästi nauttii kisatilanteista ja omaa showluonnetta. Nautitaan siis me ponin ratsastajatkinkin samoista asioista! Kuvassa Gamilla ja Sanni Vermossa brittiläisen ratsastusluokan jälkeen. Gamilla täytti koko kisa-alueen. Näettekö te kaikki minut? ;)


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Talvinen video - kevyttä ratsastelua ilman satulaa ja muuta kivaa


Ollaanpa nyt niin superaktiivisia, että laitetaan jo toinenkin postaus tällä viikolla. Jätän kuitenkin tässä puheet vähemmälle ja annan elävän kuvan kertoa tarinaa. Videon nimi on Winter feelings II. Tein jo aiemmin toisen talvisen videopätkän.



Olen tehnyt videot Adoben Premiere Pro CS6:lla. Yritän näitä tehdessä samalla perehtyä paremmin ohjelman saloihin. Adoben After Effects'iäkin pitää alkaa opetella. Eli videoita on luvassa jatkossakin. Ostin tänään heräteostoksena Lidlistä kevyen kokoontaitettavan jalustan videokameralle, kun nykyinen jalusta on vähän turhan raskas tallilla raahattavaksi.


Esittäkää ihmeessä toiveita videoiden aiheiksi!









sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hierontaa ja talvista inkkariratsastusta


Vuosi 2013 on alkanut meillä Gamillan kanssa lihasjumien ja jalkapöpön parantelun merkeissä. Onneksi kummassakaan ei ole kuitenkaan kyse mistään vakavasta. Nämä vaivat saadaan kyllä kuntoon ja kevään tullessa olemme entistä paremmassa iskussa. 

Pienen ponini (hih!) hierontaa. Mikäpä on ponin ollessa kun voi syödä ja samalla nauttia hieronnasta!

Hieroja-Jenni kävi joulukuun lopulla hoitamassa Gamillan ensimmäisen kerran. Tilasin Jennin ihan kokeilumielessä tarkistamaan ponin tilanteen ja hyvä on että niin tein. Kireyksiä löytyi sieltä täältä. Lavat olivat tukkoiset, samoin sään takaosa ja oikea sisäreisi. Syytä näihin alettiin tietysti etsiä ja hommaa hoitaa aktiivisesti. Vaihtoehdot olivat lähinnä sopimaton satula tai liukkaat, kovat kelit. Tai joku muu. Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kuulemma kyse vaan lähinnä kalvokireydestä, joka siis on  lihaksen "pintaosan" kireyttä mikäli nyt asian maallikkona oikein ymmärsin.

Jenni hoitaa Gamillan lavan ja selän alueen tukkoisuuksia
 
Satulamme tuppaavat vähän liukumaan eteen mikä ei ole ihme, kun kyseessä on matalasäkäinen tynnyrihevonen, jolla on pyöreä vatsalinja. Epäilen, että eteen liukuminen johtuu satulavyöstä, joka vatsalinjan pyöreyden vuoksi liukuu kainaloihin ja vetää satulan perässään. Ja kun satula valuu eteen, se painaa sään molemmin puolin hevosta. Minullahan on ostettuna ns. banaanivyö jonka pitäisi auttaa tähän ongelmaan. Mutta sitäpä ei sellaisenaan saa meidän satuloihimme kiinni, koska sen soljet ovat niihin liian kapeat! Joten joko vyö on käytettävä suutarilla tai sitten on ostettava kokonaan uusi vyö.

Tällä hetkellä käytössämme on joustorunkoinen este-/yleissatula Trekker Bascule..


..ja joustorunkoinen koulusatula Flexible Inspiration



Toinen vaihtoehtoinen syy lihasten kipeytymiseen on liukkaat, sohjoiset ja kovat pohjat, jollaisia tänä talvena on ollut. Kenttä ei ole ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa ja ratsastuspellot puolestaan ovat ollet turhankin raskaita ratsastaa. Niinpä ei olisi ihme, jos poni olisi näistä keleistä kipeytynyt. Syytä selvitetään nyt siten, että satulat ovat vähän aikaa pois käytöstä. Siten näemme mikä vaikutus tällä satulalomalla on lihaksiin. Kotiohjeeksi saimme kevyttä treeniä ja etujalkojen mobilisointia 20s x 3 toistoa/jalka. Toisin sanoen harjoitusta jossa jalalla pientä liikerataa, jolla puolestaan saadaan lapaan liikettä.


 
Jenni tekee tässä etujalan mobilisointia..

..lavan liikkuvuuden parantamiseksi.
Toisella hierontakerralla laitettiin myös kinesioteipit ihan kokeilumielessä, vaikkeivat ne talvikarvassa kovin pitkään pysykään.

Kinesioteippauksessa teipin avulla tehdään kevyitä kudosten siirtoja.



Lihasjumin lisäksi poniin iski toinenkin vaiva, nimittäin pöpö! Eläinlääkärien mukaan tätä on ollut paljon liikkellä tänä talvena. Oireina on takajalkojen turvotusta ja rupia. Gamillalla tätä vaivaa on vain toisessa takajalassa. Rupi on todella olemattoman pientä eikä sitä oikeastaan huomaa kuin huolellisesti käsin karvojen seasta kopeloimalla. Turvotuksen sen sijaan näkee silminkin.  Turvotus alkoi noin kuukausi sitten vuohisen alueella. Ylemmäs jalkaan se ei edennyt. Hevonen on koko ajan liikkunut normaalisti, mutta jalan nostamista se arkoo. Saimme eläinlääkäriltä lääkkeen, joka muutaman päivän jälkeen alkoi toimia. Nyt kuurista on noin kolmannes jäljellä ja turvotusta on enää hyvin vähän. Taidamme päästä tästä vaivasta pian eroon.


Jiihaa inkkariratsastusta!


Satulaloman alettua ajattelin, että mikäs kiire tässä on ratsastamaan, kyllä maastakäsinkin voi asioita tehdä. Niin voikin, mutta enhän minä silti malttanut pysyä pois ponin selästä kuukautta enempää. Pakkohan sinne ponin kyytiin oli päästä! Täytyy todeta, että heti kun jostain syystä ei voi toimia samalla tavalla kuin ennen, tulee tehtyä ja kokeiltua uusia asioita tai asioita, joita ei yleensä usein tee. Eli sanonta "onni onnettomuudessa" pitää kyllä usein paikkansa. 

En ollut ratsastanut Gamillalla pitkään aikaan ilman satulaa. Poni kun osaa olla hyvin säpäkkä ja herkkä ja tehdä äkkinäisiä liikeratoja, niin olin uudella tallilla jättänyt homman kokonaan väliin. Kesäisin Gamilla on yleensä niin rauhallinen, että selkään voi laittaa kenet vaan, mutta talvisin tuppaa olemaan sen verran vauhtia, että pitää vähän enemmän miettiä mitä tekee, missä ja miten. Lisäksi Gamilla on ollut uudella tallilla vähän stressaantunut, kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin. Joten ilman satulaa ratsastaminen ei suoraan sanottuna ole käynyt pitkiin aikoihin mielessänikään. Nyt ponin kanssa on mennyt rauhallisemmissa tunnelmissa, joten totesin voivani kokeilla. Ja kun kerran ratsastetaan ilman satulaa, niin miksei samantien voisi kokeilla myös kaulaohjaa! 





"Inkkariratsastusvarusteemme" eli huopa, suitset ja riimunnarusta tehty kaulanaru.

En missään nimessä ratsasta vielä kaulanarulla ilman suitsia vaikka olemmekin tätä muutaman kerran aiemmin kokeilleetkin. Sisäänajan systeemin nyt niin, että käytän yhtä aikaa ohjia ja kaulanarua, ohjat toisessa ja kaulanaru toisessa kädessä käyttäen tietysti samalla normaaleja istunta-apuja. Tärkeää tässäkin on myödätä HETI kun hevonen vastaa apuihin. Yksi ratsastuksen ja ratsutuksen kulmakiviä on mielestäni tämä välitön palautteen antaminen hevoselle. Näin hevonen oppii herkäksi ja vastaamaan apuihin heti ja pienestäkin pyynnöstä. Gamilla oppii kaulanaruapuja todella nopeasti. Meillä on ollut nyt tosi kivaa ja rentoa yhdessä. Kyllä rutiinien rikkominen kannattaa, suosittelen!






Kaulanarun kanssa maastoilemassa. Ohjat ovat vielä mukana turvana.







Ja vähän varusteasiaakin vaikka inkkarihommia harrastetaankin!


PS! HUOM! Inkkariratsastajat ja muut! AINA kypärä päähän! AINA! Nykyään on niin hienoja ja tosi mukavia kypäriä saatavilla, että ei tarvitse sen vuoksi riskeerata henkeään ja terveyttään etteikö kehtaisi pitää kypärää!! Kun valitsee oman päänmuotoon sopivan merkin ja mallin, kypärää ei oikeasti edes huomaa päässä!

Uusimmista varustehankinnoista täytyy hehkuttaa näitä Freejumpin turvajalustimia. Paitsi että ne ovat ihanan näköiset, ne ovat ennen kaikkea turvalliset ja todella mukavat jalassa. Koska jalkaosa on leveä, jalka lepää näissä todella hyvin!

Turvallisuus ennen kaikkea. Ja saa se turvallisuus silmääkin miellyttää! En mielelläni ratsasta millään muilla kuin turvajalustimilla. Jalan juuttuminen jalustimeen tippumistilanteessa on yksi pahimmista tilanteista mitä voin ratsastuksessa kuvitella.