Pitkän tauon jälkeen jatkan taas tätä Gamillan kehittymisestä kertovaa sarjaa, jossa olen päässyt nykyhetkeen eli tamman 8. ikävuoteen. Tähän vuoteen on mahtunut monenmoista tapahtumaa, iloista ja vähemmän iloista. Yhteiseloamme varjosti kuluneen vuoden aikana muutamakin ikävä vastoinkäyminen. Ensiksi Gamilla kärsi ikävästä päänravisteluvaivasta, jonka pelkäsin olevan headshakingiä. Onneksi eläinlääkäri aavisteli kyseessä olleen pään ontelon tulehduksen ja vaivasta päästiin tämän jälkeen pian eroon lääkityksellä. Tämän jälkeen, elokuussa, Vermon kansallisessa poninäyttelyssä, sattui ikävä tapaturma. Gamilla ilmeisesti pelästyi jotakin, kaatui valjastuskatoksessa ja liukui kaiteeen ali loukaten silmänsä. Silmä alkoi heti turvota pahannäköisesti, joten jätimme seuraavaksi päiväksi kaavaillun näyttelyluokan väliin ja lähdimme ajamaan kotiin Vesilahteen, jossa paikalle hälytetty päivystävä eläinlääkäri jo odottelikin meitä. Ratkaisu kotiinlähdöstä oli aivan oikea sillä silmän vammat vaativat pikaista hoitoa. Eläinlääkäri tutki silmän ja löysi siitä haavan. Pupilli ei reagoinut oikein valoon, mikä oli huolestuttavaa. Saimme ohjeen laittaa silmään silmätippoja muutaman tunnin välein. Muuta ei siinä tilanteessa voinut tehdä. Aika näyttäisi palaisiko näkö ennalleen. Odottaminen oli tuskallista, mutta pyrin keskittymään ponin hoitamiseen ja pitämään toivoa yllä. Loppu hyvin kaikki hyvin, silmä palautui ennalleen.
Näitä ikäviä sattumuksia seurasikin iloisempi tapahtuma eli muutto omalle tallille Teerijärvelle, Pohjanmaalle. Gamilla matkusti 300 kilometrin matkan oikein hyvin ja kotiutuminenkin tapahtui nopeasti rauhallisella, pienellä maalaistallillamme.
kuva: Gamilla tutkimassa uuden tallin tarhakatosta
kuva: Uusi talli, uudet maisemat, uudet kaverit. Sanni sentään muutti mukanamme Pohjanmaalle.
Kankisuitsiin siirtyminen
Olen jo aiemmin maininnutkin, että Gamillan lännenratsastusalun vuoksi tasaisen kuolaintuntuman hakeminen on ollut meille haaste. Vihdoin ja viimein tasaisuus alkaa olla saavutettu, pientä hiomista tosin siinä yhäkin on. Mutta koska olemme päässeet tässä asiassa jo hyvälle mallille, päätin tämän 8. ikävuoden puolivälissä hankkia Gamillalle kankikuolaimet ja totuttaa sen niihin pikkuhiljaa. Koska tamma on hyvin herkkä, kuvittelin että projekti olisi isompi kuin millaiseksi se lopulta osoittautui.
Tein homman tapani mukaan hitaasti ja osiin pilkkoen. Ensimmäisessä vaiheessa totutin Gamillan kankiketjun ääneen. Tämän tein karsinassa ilman suitsia. Kilisytin ketjua tamman lähellä varmistaakseni, ettei ääni aiheuttanut siinä jännittymistä. En halua, että se jännittyy ratsastaessa joten halusin pelata varmanpäälle. Kilisytin ketjua myös sen pään lähellä eli paikassa, missä ketjua tullaan käyttämään. Tällainen varmistelija minä olen.
Tämän jälkeen käytin kankikuolainta tamman suussa, ilman suitsia ja ilman ketjua. Seuraava etappi oli kankisuitsien laittaminen Gamillan päähän. Homma sujui yllättävänkin helposti, mitään suurempaa jännittymistä en tammassa huomannut. Ostamani kankikuolain oli kielitilaton ja bridong ohut nivel. Koska ponin suu on pieni ja matala, en halunnut ostaa paksuja kuolaimia. Nämä kuolainasiat ovat aina sellaista kokeilemista, etten olettanut ensimmäisen yhdistelmän menevän näin herkällä hevosella nappiin - mutta niin vain kävi!
Kankisuitset Gamillalle päähän saatuani maltoin vielä vähän enkä kavunnut vieläkään selkään. Taluttelin tammaa uudet kuolaimet suussa kentällä ja tein groundridingia varmistaakseni, ettei Gamilla pelästy kankikuolainta. Tämä oli ihan hyvä ratkaisu. Ensimmäiset kerrat tuntumaa kankiohjilla ottaessani tamma hieman pelästyi eikä tietenkään tiennyt mitä tehdä. Muutaman hyppypomppureaktion jälkeen se kuitenkin jo tajusi, ettei mitään kamalaa tapahdu. Hyvin nopeasti muutaman tuntuma-myötäys -sarjan jälkeen se rentoutui. Olen tyytyväinen, että tein ensimmäiset kokeilut maastakäsin enkä selästä, koska näin en joutunut keskittymään selässäolemiseen vaan vain ja ainoastaan myötäämiseen oikealla hetkellä. Asia kuin asia, tykkään tehdä ne ensin maasta ja vasta sitten selästä.
Kun olin muutaman kerran työstänyt ponia kankisuitsituksella maastakäsin ja saanut sen reagoimaan ohjasaotteisiin rennosti, nousin selkään ja kokeilin hommaa sieltä. Nyt asia oli jo tammalle tuttu ja se oli heti selvästi rento. Gamilla tuntui oikein hyvältä ja pehmeältä kangilla. Se oli uskomattoman rento eikä vastustellut. Se oli tyytyväinen - minä olin tyytyväinen!
Ratsastin kesän ajan kangilla ajoittain. Saatoin käyttää kankia esimerkiksi viikon kuureissa ja sen jälkeen käyttää taas niveliä tai suoraa kuolainta. Haluan tamman pysyvän mahdollisimman herkkänä ja reagoivana joten en halua käyttää kankia kaiken aikaa.
kuva: Gamilla ensimmäisiä kertoja kangilla. Ollaan selvästi tyytyväisiä molemmat.
kuva: Gamillan ensimmäisiä kankitreenejä. Tällöin tamma asui vielä vanhalla tallillaan Vesilahdella, Laukon kartanolla.
Tasapainon ja suoruuden parantaminen
Sain suuren ahaa-elämyksen saksalaisen Klaus Schöneichin kurssilla. Kurssin nimi Crookedness Therapy and Correction viittaa Klausin ajattelun keskeiseeen teemaan eli hevosen suoruuden löytämiseeen. Klausin mukaan jokainen hevonen syntyy enemmän tai vähemmän vinona. Ei riitä, että ratsastaja pyrkii istumaan suorassa. Palikkatornin alempi osa eli hevonen on saatava ensin suoraksi, jotta ratsastaja voi ylipäänsä istua suorassa. Tämähän on suorastaan loogista! Nykyäänhän painotetaan paljon istunnan tärkeyttä ja esimerkiksi centered riding on tuonut ratsastusmaailmaan paljon enemmän istuntakeskeisyyttä mitä siinä aiemmin oli. Tämä on hyvä asia, ehdottomasti. Mutta kyllä vinon hevosen selässä on mahdoton istua suorassa ja tasapainossa. Nyt ymmärrän asian.
Klausin kurssilla opin muutaman varsin yksinkertaisen ja toimivantuntuisen menetelmän, joilla hevosta voi auttaa kulkemaan suorassa. Idea on ettei hevonen vie painoaa toiselle etujalalle vaan siirtää painon vastakkaiselle takajalalle. Gamillalla on taipumus kulkea vieden paino liikaa oikealle etujalalle, mitä olenkin nyt korjannut pyytämällä sitä nostamaan ko lapaa ja viemään painoa vasemmalle takajalalle. Olen tehnyt tätä sekä maasta- että selästäkäsin ja viimeisen puolen vuoden aikana poni on saanut hurjasti lisää tasapainoa. Tämä näkyy kaikessa. Laukannostot ovat parantuneet, liikkuminen on tasapainoisempaa, puolierot oikean ja vasemman kierroksen välillä ovat pienentyneet ja poni on alkanut kulkea paino enemmän takaosalla. Tasapainossa kulkevan hevosen selässä on myös huomattavasti paljon helpompi istua kuin vinon, joten tämäkin on helpottanut edistymistämme ratsukkona.
Tämän tasapainon löytymisen myötä olemme päässeet siirtymään askeleen edemmäs, kohti kokoamisia.
Kokoamiset kaikissa askellajeissa
Tasapainon löytymisen jälkeen kokoamiset ovat tulleet mukaan kuvioon melkein kuin itsestään. Olemme alkaneet ottaa koottuja pätkiä ensin helpoimmassa askellajissamme eli ravissa, sittemmin myös laukassa ja käynnissä. Pyrin muistuttamaan itseäni, että pidän kokoamiset lyhyinä jotta hevonen ei väsy eikä jännity. Laukan muututtua tasapainoisemmaksi olen voinut pyytää myös pätkiä laukkaa kootummassa muodossa.
Laukanvaihtojen pohjustus
En ole halunnut aloittaa laukanvaihtoja Gamillalla ennen kuin sen laukka on muuttunut riittävän tasapainoiseksi. Lähtökohtani onkin ollut, että käynti-laukka-käynti -siirtymisten tulee sujua ennen laukanvaihtojen aloittamista. Haluan että laukanvaihdoista tulee alusta lähtien oikeaoppisia. Ei auta hosua tässäkään.
Olen viimeisten kuukausien aikana hionut näitä siirtymisiä terävämmiksi ja jotain tulosta onkin jo saatu. Laukannostoista on tullut helpompia ja varmempia ja ne lähtevät entistä enemmän ylämäkeen. Etupainotteisuushan on ollut meillä haasteena tamman lännenratsastusalun vuoksi. Jatkamme tätä treeniä, jotta pääsemme jossain vaiheessa vaihtoihin.
Vähän passagea ja piaffeakin..
Saatuani työstettyä ponia tasapainoisemmin liikkuvaksi, päätin aloittaa nyt alkutalvesta passage-piaffe -kokeilut. Tämänkin aloitin maastakäsin groundriding-tyyppisesti työskennellen. Näin tamman ei tarvitse aluksi pystyä kantamaan minua selässään näissä liikkeissä ja toisaalta näen itse maastakäsin hevosen jalkojen liikkeet.
Olen pyytänyt tammalta pätkiä hyvin koottua ravia ja lähtenyt tästä edelleen pyytämään sitä siirtämään painoa yhä enemmän takaosalle. Työskentelen ohjien, maastakäsintyöskentelyraipan ja kehon kielen avulla. Olen myös opettanut tammaa raipan kosketuksesta nostamaan jalkojaan aktiivisemmin.
Projekti on äärimmäisen kiinnostava! Katsotaan saisinko jossain vaiheessa tästä treenistämme kuvaa tai videota tänne.
Kaikenkaikkiaan homma on Gamillan kanssa edennyt viimeksi kuluneen vuoden aikana seuraavasti: suoruus - tasapaino - kokoaminen. Olen tehnyt itse monia oivalluksia, etenkin juuri suoruuden ja tasapainon suhteen. Tästä lähdemme jatkamaan näiden teemojen kanssa, iloisesti ja rauhallisesti.
MOTTONI: Hymy ja ilo ei saa loppua ikinä, ei myöskään hevosen halu liikkua!
Kuva: Sanni Lepola