Stressiahdistusta ja toivonkipinöitä

Ihan älytöntä jättää nämä blogin postausvälit näin pitkiksi vain ja ainoastaan omaa saamattomuuttani ja sitten pyydellä anteeksi, etten ole kirjoitellut. On siis ryhdistäytymisen paikka! Mutta (äh!) pakko sanoa puolustukseksi, että hepan stressi on ollut yksi syy miksi ei ole huvittanut kirjoittaa. Siitäpä pääsenkin siis asiaan.

Gamilla muutti tallia heinäkuussa. Ihan alussa ensimmäiset päivät se oli melko stressaantuneen oloinen, sitten tilanne tasaantui. Kesän mittaan se kuitenkin osoitti taas stressin merkkejä. Ex-talliltamme muutti mukanamme Gamillan entinen tarhakaveri ja ne laitettiin jossain välissä taas samaan tarhaan. Sekään ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Gamilla kehitti siitäkin stressin ja tämän kaverin poistuminen sen näköpiiristä teki siitä levottoman. On ahdistava tunne, kun hevonen huutelee niin kiihkeästi kaverinsa perään, että se ei huomaa sinua ollenkaan, olet sille sillä hetkellä ei-mitään.

Vaikka ehdottomasti(!) kannatankin hevosten pitämistä laumassa, tein nyt kuitenkin päätöksen alkaa tarhata Gamillaa yksikseen. Se tuntui olevan hyvä päätös ja rauhoittavan tilannetta. Loppukesä meni aika ok, käytiin Gamin ja Sannin kanssa vähän pikkukisoissakin ja ne meni oikein hyvin! Hyvä meidän tiimi!!   

Syksyn ja talven tullen hepan stressi alkoi kuitenkin taas palata. Se ei ollut oma itsensä, hyppi ja pomppi ulkona ja oli levoton. Yhdessä tekeminen ei tuntunut enää kivalta. Oikeastaan pahimmillaan tuntui, ettei se noteeranut minua, pelko ja stressi vei siltä voiton. Yritin tehdä sen kanssa töitä maastakäsin. Koska meillä ei uudella tallilla ole pyöröaitausta eikä mahdollisuutta rakentaa picaderoa (=neliöaitaus) estetolpista, minulle tutut välineet puuttuivat. Ennen olen jutellut Gamillan kanssa irtotyöskentelyn keinoin. Nyt ei ollut muuta kuin naru! Aika-ajoin tunnuinkin kaipaavan aluetta, johon laskea Gamilla vapaaksi, sillä tiukimpina hetkinä narutyöskentely tuntui aika epätoivoiselta pomppivan hevosen kanssa.

Herkkä, rakas <3

 
Mistä tämä stressi sitten johtuu? Yhdeksi syyksi epäilen uutta talliympäristöä. Tallimme on alueella, jossa ei ole valoja. Alussa meillä ei ollut edes kentällä valoja, joten kaikkialla oli sysimustaa iltaisin. Lisäksi alueella liikkuu eläimiä, peuroja nyt ainakin. Lähistöllä on tavattu myös ilveksiä. Pimeys ja eläimet voisivat olla yksi syy hepan stressiin. Gamilla on ennenkin reagoinut lähitöllä liikkuviin eläimiin, mm. hirviin.

Syksy ja alkutalvi olivat synkkiä ja pimeitä. Lumi ja ajoittain myös aurinko ovat nyttemmin piristäneet tallikäyntejä.

Toinen mahdollinen syy voisi olla kipu jossain. Gamillallahan on ollut limapussitulehdus eli bursitis (lonkissa?), jota hoidettiin laserilla (Aimo Koskinen) ja piikityksellä (eläinlääkäri). Vaivan syy voi olla melkein mikä vaan, vaikkapa liukastuminen. Kyse on kuulemma hyvin yleisestä vaivasta. Gamillalla se näkyi lautasten alueen kovuutena ja pukittamisena laukannostoissa. Nyt eläinlääkäri joka kävi raspaamassa ponin hampaat, kokeili lautasia ja sanoi että vasen lautanen on selvästi oikeaa kovempi. Päätinkin tilata hierojan, jotta tämä puoli saadaan selvitettyä. Asia on työnalla!

Tallimme sijaitsee luonnonkauniilla paikalla. Perimmäisessä tarhassa vasemmalla Gee päiväheiniä syömässä.

Kolmas syy ponin stressiin voi olla oma väsymykseni ja stressini. Hevoset ovat ihmeellisiä eläimiä. Ne aistivat hyvin voimakkaasti niiden kanssa olevien ihmisen mielialat ja tunteet. Gamillan ja minun välini on hyvin herkkä ja läheinen; tunnemme herkästi toistemme tunnetilat ja reagoimme niihin. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ponin stressi olisi yksin minun stressini peilaamista. Vaan kukapa tietää.. Ehkä on joka tapauksessa aika tehdä itselleni jotain!

Tallitie. Tallilta palaa kotiin aina vähän iloisempi ja onnellisempi minä!

Matka jatkuu. Nyt olen jo toiveikkaammalla mielellä sillä ponin kanssa on pari viime viikkoa mennyt paremmin, se on ollu rennompi ja enemmän ns. oma itsensä. Olen päässyt taas ratsastamaankin sillä. Välillä oli pakko pitää taukoa. Ei ollut mitään järkeä nousta selkään, kun kontaktia ei löytynyt maastakaan käsin. Nyt minulla on parempi mieli. Ja ponilla on ollut selvästi parempi mieli. Tänään ratsastin sillä laitumella hangessa, ihanaa!  

Kyllä se tästä taas <3   

ps. Gamillalle Horzelta ostamani toppaloimi on ihan huippu hyvä! Halusin vähän väriä ja tuo violetti piristää kummasti näin talviaikana. Miksi (ainakin kaulakappaleelliset) ulkotoppaloimet on aina ruskeita, mustia tai sinisiä? Missä on kaikki punaiset toppikset?