maanantai 18. kesäkuuta 2012

Baanalla & estesatulan testailua

Ravibaanalla


Tammuska rauhoittui viime viikolla ja näytti kotiutuneen uuteen talliin jo sen verran, että päätin lähteä raviharjoitteluradalle ratsastamaan. Gamillalla ei ole vielä kovin paljoa maastoiltu, mutta otin "härkää sarvista kiinni" ja lähdin kokeilemaan mihin meistä on. Kyseinen ravirata sijaitsee tallimme alueella, pienen kävelymatkan päässä. Se on aivan ihanalla paikalla laitumien keskellä, lähellä järven rantaa. Talutin Gamin radalle ja nousin jakkaralta selkään. Olin roudannut radalle selkäännousujakkaran, koska yllätys yllätys tämän tynnyriponin selkään ei oikein voi nousta ilman koroketta, jotta satula ei pääse valumaan. Nousin muuten tällä kuten viime kerrallakin selkään oikealta puolelta. Jostain syystä tällä tavalla tehden satula ei ratsastuksessa alkanut viimeksi valua vasemmalle. Joudun selkään nousussa joka tapauksessa laittamaan jalan jalustimeen, joten liekö satula sitten jotenkin ajan saatossa "vinoutunut" vasemmalle - en tiedä. Mutta tekee se hyvää muutenkin mennä välillä selkään oikealtakin puolelta - meillähän ei enää ole niitä miekkoja vasemmalla kupeellamme, mikä estäisi selkäännousun sieltä suunnalta ;) Totutin Gamillan pienenä tähänkin, joten se ei ole sille minkäänmoinen ongelma.

Heti alusta alkaen muistutin itseäni cr-kurssilla oppimistani asioista - hengitys, rennot varpaat ja jalat kevyesti jalustimilla. Ja sehän toimi! Heppa oli ihanan rento vaikkakin innostunut ja eteenpäinpyrkivä huolimatta siitä, että olimme kahdestaan "maastossa". Menimme kaikkia askellajeja. Oli kivaa ja olin ihan hurjan ylpeä itsestäni ja ponista!! Kerran vähän jänskätti jokin pusikossa, mutta siitä päästiin helposti yli kun vaan topakasti rohkaisin ponia menemään eteenpäin. MAHTAVA FIILIS! :)

Onnellisuusprosentti tasan 100, kun ratsastaa omalla hepalla ihanassa kesäillassa :) Lisäiloa tulee siitä, että poni tuli minulle pikku"natiaisena" ja olen sen itse kouluttanut ja yhdessä olemme rakentaneet luottamusta - ja rakennamme yhä!

Luottamus :)


Uuden satulan kokeilua


Tänään hain Tampereelta eräältä naiselta (erittäin vähän) käytetyn joustorunkoisen estesatulan Trekker Basculen (vuosimalli 2010) kokeiltavaksi. Hän lupasi, että saan pitää satulan viikon kokeilussa. Tarkoitus ei ole vaihtaa koulusatulaani tähän vaan ottaa tämä sen rinnalle käyttöön maastoiluun ja mahdollisesti myös esteille.

Koulusatulani Flexible Inspiration on tuntunut aivan mahtavalta ja olen todella tykästynyt joustorunkoideologiaan. Niinpä olin tyytyväinen, kun löysin tämän joustorunkoisen estesatulan. Se on leveyttä 3 eli kyseisen mallin levein satula. Koulusatulasta meillä on keskimmäinen leveys eli 2. Jotenkin tämä estepenkki on malliltaan niin erilainen, että huomasin heti että meille ei tästä leveys 2 menisi! Selkään asetettuna satula vaikutti heti oikeinkin passelilta. Lyhytselkäiselle hepalleni sopivasti tämä on istuinkokoa 16,5. Väri on muuten musta, joten jos tämä jää meille, joudun (saan ;)) hankkia mustat jalkkarit ja mustat suitset, koska koulupenkkini ja siten muutkin varusteet ovat ruskeita. (Itse asiassa koulusatulani on musta-ruskea.) Voi voi, joudun shoppailemaan ;)

Koeratsastin penkin heti tänään raviradalla. Ensimmäinen huomioni oli, että se on istuimeltaan kapeampi kuin koulupenkkini. Mutta siihen tottui äkkiä! Minulla on pitkät jalat, mutta ne tuntuivat sopivan penkkiin oikein hyvin. Tosin en laittanut näin ekalla kerralla estejalkkareita. Mutta uskon, että koipeni mahtuvat tähän, vaikka lyhentäisinkin jalkkareita. Penkki tuntui oikein tukevalta, ei mielestäni pyörinyt sivuille eikä liukunut eteen (josta todisteeksi otin myös kuvat ennen ja jälkeen ratsastuksen). Penkki oli muutenkin mukavanoloinen, harjoitusravikin tuntui oikein miellyttävälle istua. Istuin ei ole ehkä yhtä "kimmoisa" kuin koulupenkissäni, voi olla hyväkin asia. Ainakaan se ei tuntunut pahalta.

Trekker Bascule kokeiltavana


Vähän särähtää silmään mustassa satulassa ruskea jalkkarit, mutta jos tämä satula jää meille, saanpahan shoppailla!

Levein versio Trekker Basculesta - eikä tippaakaan liian leveä! Ei mahtuisi meille kakkonen tästä.

Satula ratsastuksen jälkeen edestä..

--ja sivulta. Eipä valunut juuri lainkaan eteen! YES!

 


Jatkan kokeilua tällä viikolla. Yritän kyhätä jonkin esteentapaisen ja katsoa miten satula pysyy hypyssä mukana :) Olen toiveikas, että tämä ei ainakaan pahasti valu eteen. Lavoillekin näyttäisi olevan ok tilaa, mitä vähän jänskätin. Flexible Inspirationiin verrattuna tässä on matalampi säkätila, mutta se ei ole ongelma matalasäkäiselle ponilleni :)